Talvipoluilla kelpaa kulkea

Kotiseutu-uutisten toimittajat jalkautuvat lehden levikkialueen luontopoluille elämyksiä etsimään. Helmikuisena pakkaspäivänä askelsimme lumisella talvipolulla, joka Heinälampi Winter Trailina tunnetaan.

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

Onpas kylmä aamu, työkaveri viestittää. Lämpötila on laskeutunut kahdenkymmenen pakkasasteen tuntumaan, ja kotvan jo jahkailemme ulkoiluretken aikatauluttamista uudelleen. Maalaisjärki ja muistikuvat vaatekaappeihin säilötyistä villaisista vermeistä vievät kuitenkin voiton.

– Vaatetta vain päälle, kannustamme toisiamme arktisen ilmanalan kohtaamiseen.

Loistava lähiliikuntapaikka

Pärnävaaran kodalla tutkailemme talvipoluista kertovaa infotaulua ja huomaamme pakkasukon hellittäneen otettaan. Helmikuinen päivä on kuin tehty ulkoiluun – tuntemus, mitä pilvien raosta pilkistelevä aurinko vielä alleviivaa.

– On violettia, keltaista ja vihreää, tutkailemme reitistöä viitoittavia värikoodeja.

– Mitähän nämä värit tahtovat sanoa?

Teksti jatkuu kuvan alla.

Mutta pähkäily sikseen! Hangen keskellä kiemurteleva kuja suorastaan huutaa meitä luokseen.

– Tässä on kyllä hyvä kävellä, huomaamme pian.

– Tosi tasainen alusta. Kyllä tässä olisi mainio nastalenkkareilla juostakin.

Yhtä lailla talvipolut kelpaavat myös pyöräilijöille ja koiran ulkoiluttajille. Eri kokoiset anturanpainaumat – niin kulku-uralla kuin sen ulkopuolellakin – paljastavat tassuttelijan jos toisenkin kirmanneen näissä maisemissa.

Eikä aikaakaan, kun vastaan pomppii kaksi saksanpystykorvaa. Sisu ja Jekku ovat lähteneet aamulenkille omistajansa Sanna Otrosen kanssa.

– On todella hienoa, että talvipolut tulivat ihan kotinurkillemme. Luontoihmisinä arvostamme sitä kovasti, Otronen hehkuttaa.

Hän kertoo liikkuvansa Pärnävaaraa ympäröivillä reiteillä niin päivänvalossa kuin talvi-illan jo pimennyttyäkin.

– Otsalampun valossa näkee hyvin. Niitä käyttävät pyöräilijätkin.

Erilaiset liikkujat sopivat väylälle hyvin.

– Aina voi hypätä hankeen, jos tuntuu, että on ahdasta, Otronen tuumaa hyväntuulisesti ja jatkaa koirineen aamu-ulkoilua.

Pärnä bike park -viitat kertovat, että paikoin ulkoilijan on syytä vilkuilla myös polun sivulle ylämäkeen. Liperin kunnan Kinttupolut-hankkeeseen liittyen vaaran huipulta alas rakennettiin alamäkipyöräilyyn soveltuvia kouruja ja reittejä, jotka lienevät kovemmassa käytössä sulan maan aikaan.

Viikonloppuisin on vilkasta

Rintarinnan kaverin kanssa talvipolulla ei mahdu tallailemaan. Väylällä kun on leveyttä vain puolisen metriä.

– Moottorikelkallahan tämä on ajettu, tuumimme ja heristämme pipojen alle piilotettuja korviamme.

Ihan kuin jostain kantautuisi moottorikäyttöisen menopelin murinaa. Puuta koputtavan tikan ääntä ei enää erota.

– Tervehdys, Harry Jussila ja Vesa Turkia huikkaavat, kun viittelöimme heidät pysähtymään.

Moottorikelkalla liikkuvalla polkupartiolla on perässään kookas rengas ja aikeenaan pitää väylä helposti askellettavassa kuosissa.

– Tässä testaamme, miten hyvin renkaalla saa polun siistittyä, miehet raportoivat.

Hyvin näyttää sujuvan ja hyvä niin.

– Kyllä jäljistä huomaa, että liikkujia täällä riittää. Varsinkin viikonloppuisin talvipolut vetävät väkeä, Turkia toteaa.

Koska Jussila ja Turkia tuntevat Pärnän polut kuin omat taskunsa, otamme puheeksi päänvaivaa aiheuttaneen värikoodiston.

– Talvipolkuja ei ole värikoodattu. Eri värein on merkitty alueella risteilevät kesäpolut, kuuluu järkeenkäypä vastaus.

Kesällähän eksymisen vaara on huomattavasti suurempi kuin talvella. Tähän vuoden aikaan reitiltä poikkeamisen tunnistaa raskaiksi käyvistä askelista, upottavasta hangesta ja kenkiin tunkeutuvasta lumesta.

– Viimeistään toukokuussa kaikki Kinttupolkujen reittimerkinnät ovat valmiina, Turkia lupaa.

Teksti jatkuu kuvan alla.

Parkkipaikan paikka

Matka jatkuu. Jos makkaranpaistoon Heinälammille mielii, on töppöstä taitettava toisen eteen – edestakaisin käveltävää kertyy kuusi ja puoli kilometriä. Ainoa Talvipolkujen parkkipaikka kun sijaitsee Pärnävaaran urheilukeskuksen kodalla.

– Pienille lapsille matka on ehkä liian pitkä askellettavaksi, aprikoimme.

– Ja pulkan vetäminen näissä ylämäissä käy vähintäänkin kuntoilusta.

Mutta mikäs meidän on tässä tassutellessa, talvisessa auringonpaisteessa.

Teksti: Jutta Kurki ja Hanna-Leena Kunttu

• 

•