Junkersin jalanjäljillä

Kotiseutu-uutisten toimittajat jalkautuvat lehden levikkialueen luontopoluille elämyksiä etsimään. Tällä kertaa sukelsimme sodanaikaisiin tunnelmiin Junkersin muistomerkille.

Kun kurvaamme Tutjuntieltä mustan viitan osoittamalle sivutielle, alkaa aikamatka reilun 76 vuoden taa. Tuohon aikaan näillä main viljeltiin maata hevos-, mies- ja naisvoimin – kyntötöitä tehtiin toisinaan myös leppeän lämpiminä kesäöinä.

Kuin muistona menneisyydestä hiekkatie lipuu läpi vanhan, tunnelmallisen pihapiirin. Päärakennusta komistavat ruutuikkunat ja pihavajaan varastoitu sivuvaunullinen moottoripyörä kirvoittaa ihastuneita huokauksia. Punaiseksi maalatun aitan seinässä on kuitenkin jotain kiistatta uutta: kyltti, joka viitoittaa tietämme kohti Rauvanlahden muistomerkkiä, JK-254:n kunniaksi pystytettyä metallista monumenttia.

Tasaisen peltomaiseman halki kulkiessamme mieleen muistuu Maija Hirvonen. Liperiläisen talon tytär, joka ahersi peltotöissä kesäkuun viimeisen ja heinäkuun ensimmäisen päivän välisenä yönä sotavuonna 1944.

“Samassa pellon reunametsän takaa putkahti esille konelautta, jossa silminnäkijät laskivat olevan neljä suurta pommikonetta. Sopimattakin oli selvää, että sykähdyttävää näytelmää, arviolta reilun kilometrin korkeudella tapahtuvaa pommikonelaivueen lentoa, seurataan siihen saakka, kun ne katoavat Rääkkylän suunnassa olevan metsän taakse”, kerrataan yön tapahtumia Rauno Suhosen kirjassa Kovan kohtalon pommikone JK-254.

Sykähdyttävä, traaginen näytelmä päättyi pommikoneen putoamiseen: “Kuului valtava räjähdystä muistuttava rysähdys, kun kone törmäsi rajusti matalaan rantaveteen.”

Maijan työt keskeytyivät ja tämä juoksi kiireen vilkkaa läheiseen Pihlajamäen taloon soittamaan ja ilmoittamaan tapahtuneesta. Joutui vielä tovin vakuuttelemaan koneen todella pudonneen Rauvanlahteen.

Pommi pystyasennossa

Retkemme jatkuu jalkapatikalla Oriveden rantamaisemiin. Polku vie kohti rantaa Talassaaren kohdalla. Tähän pystytettiin vuonna 1995 muistomerkki kertomaan tuosta surullisesta yöstä, kun neljä nuorta miestä syöksyi pommikoneen kyydissä Telmonselän aaltoihin.

– Olikohan se tarkka paikka nyt tästä katsottuna kumpaan suuntaan, pohdimme sotalennon päätepisteen sijaintia.

– Taitaa hylyn nostosta olla jo tusina vuotta aikaa, muistelemme valtakunnallisestikin seurattua tapahtumasarjaa.

Syksyä 2008, jolloin Junkersin hylyn luona kävi ennennäkemätön kuhina: Pohjois-Karjalan Prikaati johti alueella mittavia raivaustöitä, joiden myötä saatiin vastaus monen mielikuvitusta kutkuttaneeseen kysymykseen lentopommeista.

“Pommi oli löydettäessä lähes pystyasennossa ja sen kärkiosa oli vain kolmekymmentä senttimetriä pohjan pinnan alapuolella”, Suhosen kirjassa kerrataan lähihistoriassa tapahtunutta.

Askeleet vievät meitä pitkin rantaviivaa. Maata vasten painuneet lehdet rahisevat lenkkareiden alla ja tuuli suhisuttaa kaislikkoa. Joulukuukaan ei ole vielä karkottanut kaikkia sieniä, vaan vaaleat vahverot sinnittelevät kuuran peitossa. Toisenlainen oli keli tuona kuumana kesäyönä, kun luutnantti Pinomaa ohjasi Junkersia Onttolasta kohti Neuvostoliittoa.

“Ikuiseksi arvoitukseksi jää se, ehtikö ohjaaja miettiä mitään muuta kuin koneen oikaisua tajutessaan syöksyvänsä tuhoon.”

Monumentteja muuallakin

Sammalmättäät ja koivikot ovat vallanneet kymmenien vuosien aikana rantapellot. Pieni pakkaskeli kutsuu istahtamaan kaakaon ja kirjan ääreen.

Rauno Suhosen tietokirjassa lehteiltävää riittää reilun parin sadan sivun verran. Käsin kosketeltavaksi teoksen pysäyttävimmät hetket muuttuvat, kun kirjanmerkiksi asettaa järven pohjamudista nostetun Junkersin alumiinista valetun korun.

– Koneen osia on sijoitettu ainakin Pohjois-Karjalan museolle ja Liperin Tähkä-museolle. Tutjun kylätalon seinällekin laitettiin yksi pala pieneen vitriinin, muistelemme.

Jos historian havinassa haluaa lenkkeillä, jatkuvat sotatarinat läpi Rääkkylän ja Liperinkin kulkevalla Salpalinjalla.

Myös koneiden lähtöpaikka lentoaseman kupeessa on ulkoilun arvoinen paikka. Yksi Junkers-korsuista on kunnostettu jälkipolvia muistuttamaan.

Teksti: Jutta Kurki ja Hanna-Leena Kunttu