Kun päätoimittajan huoneessa oli kahvila
Kyllä Aila Kärki muistaa, miten hän keskikoulua käydessään asioi Liperin kirkonkylällä Nuutisen talon kirjakaupassa.
– Siihen aikaan piti itse ostaa kirjat, vihkot ja kynät, Kärki viittaa Eila Kareeseen, joka myöhemmin hoiti kaikkien pitäjän koulujen kirjajakelun.Kärki itse asui ja myös työskenteli Nuutisen talossa. Hän aloitti työuransa vuonna 1970 apteekissa, jonka tiloihin muutti myöhemmin Lipershop sekä kultaseppä ja lopulta Anne Martikaisen Kahvila Mocca.
Alkuun vuodesta 1995 vuoteen 1998 Anne Martikainen piti kahvilaa huoneistossa, johon Kotiseutu-uutisten päätoimittaja Jari Partasen työpöytä muuttaa maaliskuun lopuksi.
Toimitus valtaa kahvilaa ennen muun muassa Kerkkäsen parturina ja viimeisimmäksi RosaOlivena tunnetun tilan lisäksi Lipin myymälänä muistetun huoneiston.
Talossa ikänsä asunut Kari Nuutinen muistaa, että vuosikymmenten aikana toimituksen uusissa tiloissa ovat majaansa pitäneet muun muassa Hilkka Oleniuksen kemikalio, Monosen Einen kenkäkauppa sekä Heinosen ja Pesosen hautaustoimistot. Onpa kiinteistössä ollut myös Lastenpuoti Annastiina.
Kotiseutu-uutisten perustaja Esko Vähämäki valmisti lehteä vuodesta 1967 lopussa Nuutisen talon yläkerrassa – paikassa, jossa aikanaan oli ollut Kari Nuutisen Katri-mummon pitämä matkustajakoti ja sen alla kahvila Kaja.
Nuutisen talon on rakentanut Karin ukki Janne, jonka samalla paikalla ollut talo paloi.
Lähempänä kunnantaloa oleva valkoinen kiinteistö on erillinen Sampolan taloyhtiö, joka muistetaan pankista, R-kioskista ja taidenäyttelyistä.
– Isä on rakentanut umpeen talon ja Sampolan taloyhtiön väliin jääneen parin metrin aukon, Kari Nuutinen kertoo toimituksen korkeaikkunaisen huoneen synnystä.