Yhdistykset kutsuttu Jelliin
Rääkkyläläisten ja liperiläisten yhdistystoimijoiden toivotaan ilmoittavan seuransa perustiedot jelli.fi -sivustolle, jonne kootaan maakunnan yhdistykset tapahtumineen yhden sivuston alaisuuteen.
Rääkkylän kunnan kehityssihteeri Raita Joutsensaari toivoisi jokaisen pitäjän yhdistyksen ilmoittavan tietonsa palveluun.
– Jelli voisi toimia samalla Rääkkylän yhdistysrekisterinä, Joutsensaari selventää.
Moni pitäjän yhdistys onkin jo ilmoittanut olemassaolostaan Jellissä. Useiden kylätoimijoiden lisäksi sivustolla näkyy olevan jo muun muassa Riäkkyteatteri ja Lions Club. Yksittäisiä tapahtumia eivät rääkkyläläiset ole vielä Jellin kalenteriin rohjenneet ilmoittaa, vaikka sellainenkin mahdollisuus olisi tarjolla. Myöskään Liperin tapahtumatarjonta ei vielä parasta antiaan Jellissä esittele.
– Tapahtumien päällekkäisyys on edelleen meillä ongelma, jonka voisi välttää Jelliä käyttämällä, Joutsensaari puntaroi.
Näkyvyyttä veloituksetta
Eija Vatanen Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksestä esitteli uudistunutta Jelliä rääkkyläläisille teemaillassa. Uutta nettipalvelussa on kuntakohtaiset sivut, jotka on jaettu teemoittain.
– Helpointa on aloittaa yhdistyksen tietojen ilmoittamisesta nettilomakkeella. Ilmoittamiseen ei tarvitse luoda omia käyttäjätunnuksia. Jos yhdistyksellä on paljon tapahtumia tulossa, voi olla kätevämpi tehdä käyttäjätunnukset, sillä kirjautuneena pääsee muokkaamaan ilmoitustensa tietoja tarvittaessa, Vatanen selventää.
Yhdistyksille Jellistä on apua markkinoinnissa.
– Jellillä on kuukausittain 5000 käyttäjää, eli päiväkohtaisesti on noin 180 käyntiä. Ilmoittaminen ei maksa mitään, ja se on helppo tehdä itsekin, Eija Vatanen kannustaa.