Popsi popsi porkkanaa, pataleipää ja tahnaa
Jos leivänleivontasormia syyhyttää, mutta kotoa ei löydy suvulta perittyä satavuotista taikinanjuurta, niin valurautaisessa tai savisessa uunipadassa syntyy mitä herkullisin leipätuote.
Kohota vain taikinaa yön yli ja aamulla saat aamupalapöytään pinnalta rapsakan ja sisältä kuohkean lämpimäisen. Porkkana antaa leivälle makean häivähdyksen ja kauniin sävyn.
Porkkanapussin loput yksilöt muuntautuvat uunissa paahdon jälkeen herkulliseksi tahnaksi jolla sivellään vastapaistetut leipäviipaleet.
Molemmat tuotteet maistuvat myös vegaaneille, sillä niissä ei ole käytetty mitään eläinkunnantuotteita. Eettistä ja hyvää!
Porkkanainen pataleipä
6,5 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
n. 70 g porkkanaa
3 dl vettä
Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Mittaa jauhot kulhoon, lisää hiiva ja suola. Sekoita raaste kuiviin aineisiin. Lisää kädenlämpöinen vesi ja sekoita aineet keskenään.
Peitä kulho tiiviisti ja anna kohota yön yli.
Laita uunipannu kylmään uuniin ja uuni lämpiämään 225 as-
teeseen. Ripottele kohonneen taikinan päälle runsaasti vehnäjauhoja ja irrottele se reunoista. Pyöräytä taikina jauhojen avulla palloksi ja anna vielä kohota uunin lämpenemisen ajan.
Ota pannu uunista ja laita taikinapallo kannen alle pannuun. Paista 30 minuuttia. Poista pannun kansi ja paista vielä 15 minuuttia. Ota leipä uunista ja tarjoile höyryävän lämpimänä porkkanatahnan kera.
Porkkanatahna
n. 240 g porkkanaa
2 kpl valkosipulinkynttä
2rkl oliiviöljyä
20 g saksanpähkinöitä
1 mieto punainen chili
½ sitruunan mehu
2 rkl vettä
suolaa ja pippuria
Pilko porkkanat lohkoiksi ja laita leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Lisää vielä valkosipulinkynnet ja pirskottele päälle öljy.
Paahda 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmenneet.
Poista chilistä siemenet.
Ota porkkanat uunista ja laita ne sauvasekoittimen kestävään kulhoon. Lisää kaikki muut aineet. Aja sekoittimella tasaiseksi.
Teksti ja kuvat: Niina Green
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.