Nuorisotapaaminen Liperissä
Liperissä järjestetään heinäkuussa toista kertaa kansainvälinen nuorten tapaaminen. Edellisellä viikolla Liperissä vieraili tapahtumaa suunnittelemassa vieraita Venäjältä, Armeniasta, Puolasta, Liettuasta ja Tanskasta.
– Nyt mietittiin ohjaajien kanssa tulevaa ohjelmaa ja tavoitteita. Osallistuvat nuoret saivat myös kotitehtäviä. Tänä vuonna teemana on luonto. Nuoret pohtivat omaa suhdettaan ympäristöön ja miettivät myös keinoja säästää ja suojella sitä, Liperin kulttuurivapaa-aikaohjaaja Riitta Linkola kertoi.
Vieraiden joukossa oli tanskalainen Knud Noergaarg, vuodesta 2009 järjestetyn nuoritapaamisen alkuunsaattaja. Hänen mukaansa yksi tapahtuman ensisijaisista tarkoituksista on antaa nuorille mahdollisuus uusien ulkomaisten ystävien saamiseen ja verkostojen luomiseen.
– Jos maailmasta haluaa tehdä paremman paikan on aloitettava nuorista, Noergaarg toteaa.