Influenssan kynnyksellä

Eilen keskiviikkona kevätlukukautensa aloittaneet Liperin koulun kakkosluokkalaiset ovat ahkeria käsien pesijöitä – siitä opettaja Outi Suvinen pitää huolen.

Liperissä ja Rääkkylässä ollaan vielä vailla influenssaa. Todistettuja sairastapauksia maakunnassa on kymmenkunta.

– Tähän mennessä varmennettuja influenssatapauksia on yhdeksän, joista viisi on kotoisin Joensuusta, kaksi Kiteeltä, yksi Kontiolahdelta ja yksi Juuasta. Iältään sairastuneet ovat 12–86-vuotiaita, tartuntatautihoitaja Irja Kolehmainen kertoo keskussairaalasta.

Yksikään testatuista tapauksista ei ole osoittautunut sairastuneen H1N1- eli sikainfluenssaviruksesta. Lähes kaikki ovat kantaneet kuitenkin A-tyypin virusta.

Osa sairastaa kotona

Liperin terveyskeskuksella ei ole tavattu henkilöitä, joiden olisi edes epäilty sairastaneen influenssaa.

– Vastaanotoilla tai vuodeosastoilla ei vielä ole ollut tartuntoja. Tosin päivystyksen muututtua Joensuuhun, meille ei kaikista tapauksista tule tietoa, vs. ylilääkäri Risto Nuuttila toteaa.

Hän muistuttaa, että iso osa potilaista hoitaa toisaalta itsensä terveeksi kotikonstein. Työikäinen, terve väestö kestää sairastumista paremmin, riskiryhmiin kuuluvien yleiskunto taas voi heiketä nopeastikin. Nuuttila mukaan viruslääkkeitä määrätään tilanteen mukaan. Myös jälkitaudit vaativat usein hoitoa.

– Lomien aikaa ihmiset liikkuu paljon ja kyläilee, joten virus liikkuu mukana. Toisaalta pakkaset voivat jarruttaa leviämistä, kun ollaan enemmän kotona.

Ennakkotietojen mukaan rokote tehoaa tänä vuonna huonommin virukseen, joka on muuntunut matkalla. Yksi Pohjois-Karjalan keskussairaalan yhdeksästä varmennetusta influenssapotilaasta oli ottanut rokotteen.

– Epidemia voi tänä vuonna olla hankalampi, Nuuttila pohtii.

Vastaava osastonhoitaja Tuire Seilosen mukaan monenmoisia räkätauteja on liikkeellä.

– Influenssassa kuume nousee korkealla ja ehkä hieman nopeammin. Yleisoireita on enemmän, niveliä ja lihaksia särkee ja tauti pitkittyy. Influenssassa saa varautua kahden viikon sairastamiseen, Seilonen muistuttaa.

Osa rokotusohjelmaa

Liperissä rokotettujen määrästä ei vielä ole tilastoja. Terveydenhuollon henkilökunnan ennakoidaan kuitenkin ottaneen rokotteen kohtalaisen hyvin.

Vaikka virus olisi muuntunut, antaa rokote THL:n mukaan ristisuojaa. Lisäksi rokotetulla tauti on yleensä lievempi ja toipuminen nopeampaa.

Kolehmainen muistuttaakin, että esimerkiksi lasten rokottaminen hyödyttäisi kaikkein eniten koko yhteiskuntaa – lasten nielu kun erittää viruksia pisimpään, lapset levittävät helpoiten tautia eteenpäin ja lasten sairastuttua vanhemmat joutuvat jäämään töistä kotiin.

– Influenssa-rokotus kuuluu lasten rokotusohjelmaan siinä missä vaikkapa MPR. Muita rokotteita vanhemmat ottavat hyvin lapsilleen, mutta influenssarokotteen kanssa olisi paljon parannettavaa.

Käsien pesu on nyt erittäin tärkeää.

– Ja sairaana pitää jäädä kotiin.

Vastaa