Lupaan ja vakuutan
– Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa, lausui yli 600 alokasta Liperin Pärnävaaralla lauantaina.
Pohjois-Karjalan Prikaatin sotilasvalatilaisuus kokosi urheilukeskukseen tuhansia ihmisiä. Varusmiesten ja sotilashenkilöstön lisäksi paikalle oli saapunut alokkaiden omaisia, kutsuvieraita sekä muita näyttävästä maanpuolustusjuhlasta kiinnostuneita.
– He näyttävät kaikki samanlaisilta. Eihän tuolta omaa lastaan tunnista, kuului päivittelyä yleisöstä, kun maastopukuinen joukko toisensa jälkeen asettui asemiinsa urheilukeskuksen kentälle.
Nyt valan ja vakuutuksen vannoneet olivat astuneet palvelukseen heinäkuun yhdeksäntenä. Takana oli muutaman viikon peruskoulutus.
– Kun nyt katsotte ympärillenne, näette yhtenäisen sotilasjoukon. Seuraavaksi voimme alkaa kouluttaa sotilaista taistelijoita, totesi prikaatin komentaja, eversti Jari Kytölä ja muistutti valan velvoittavasta luonteesta.
– Sotilasvala on vannottu samanlaisena vuodesta 1918 saakka. Sen teksti vahvistaa myös prikaatimme yhteisiä arvoja: kunnioitusta, vastuuntuntoa ja yhteistyötä.
Haikeita tunnelmia
Juhlavuudesta huolimatta ilmassa oli myös haikeutta. Valatilaisuus oli viimeinen, joka järjestetään varuskunnan ulkopuolella. Lakkautuspäätöksen saanut Pohjois-Karjalan Prikaati aloittaa ensi tammikuussa viimeisen toimintavuotensa. Viimeisen kerran sen varusmiehet kohottavat kätensä valaan omassa varuskunnassaan Kontiolahdella.
– Jäljellä olevana aikana toiminnat ja koulutus hoidetaan entiseen tapaan, tähdensi eversti Kytölä
Sään suosima valatilaisuus huipentui ohimarssiin, joka päättyi juuri ennen iltapäiväsateen alkamista. Päivän mittaan yleisöllä oli myös mahdollisuus tutustua sotilaskalustoon sekä nauttia kenttäkeittiön keittolounas.