Sali valmis loman jälkeen
Uudessa salissa entisajoista muistuttavat vanhat renkaat ja puolapuut.
Uudistuksen kokeneen salin näkyvin muutos on tapahtunut sen värityksessä. Kimmoisa topoflex-pinnoite lattiassa on väriltään sininen. Toisaalta kirkkaan valkoisiksi maalatut seinät ovat askel oikeaan suuntaan ennen niin hämärässä salissa. Itse valaistus toki kaipaa vielä uudistamista.
Salin etuosan näyttämä on kokenut myös totaalisen uudistumisen maalauksen ja verhoilun myötä. Näyttämöaukon ympärille jäävä seinä on kaunista vaaleaa vaneria. Siihen on tehty uria akustiikan parantamiseksi.
– Remonttiin on kuulunut siis myös backstagen uudistaminen, mestari Reijo Kiiskinen naurahtaa.
Yksi erikoisuus tilassa on arkkitehdin suunnitelmaan kuuluneet 20 sentin korkuiset lattialistat.
– Lattialista peittää jatkossa puolapuiden alaosan kolot, jonne sählypallot ennen menivät, remonttimiehet kertovat.
Pieninä yksityiskohtina mainittakoon takaseinään maalattu futsal-maali ja pyöreät renkaat.
Vanhaa sisustusta salissa on juuri hyvässä kunnossa olevat puolapuut sekä katosta roikkuvat renkaat. Sisäpinnoista katto on ainoa muisto entisestä.
Piilossa ovat muutokset ovat tapahtuneet suurimmalta osin lattian alla. Maahan on tehty uudet salaojitukset ja betonivalun päälle on asennettu levyt, jotka estävät kapillaari-ilmiön.
Ilmanvaihtokin uudistui
Itse salin lisäksi remontin on kokenut myös sen vierellä olevat pukuhuoneet ja pesutilat. Niiden pohjapiirustus on erilainen kuin ennen ja kaikki pinnat kiiltävät uutuuttaan. Tyttöjen ja poikien pukkareiden lisäksi myös opettajien tila on uusittu.
Kokonaisuuteen kuuluu myös varastotilojen saneeraus sekä ilmanvaihtohuoneen remontti.
– Yksi iv-konekin on nyt uusittu, Kiiskinen kertoo.
Sali tunnetaan edelleen parhaiten lukion salina, vaikkei koulukeskuksessa ole toiminut lukiota enää vuosiin.
– Virallisesti sitä kutsutaan koulukeskuksen pienemmäksi saliksi. Hyviä ehdotuksia uudeksi nimeksi otetaan vastaan, koulun rehtori Jouni Hyttinen vinkkaa.
INFO: Sali-remontti
– Lukion salin huonoksi koettu ilmanlaatu käynnisti talvella 2010 sisäilmatutkimukset. Niissä todettiin, että maaperästä nousee kapillaarista kosteutta salin ja pukuhuoneiden lattiarakenteisiin
– Suurin osa tilojen normaalikäyttäjistä vetäytyi salista pois, vaikka varsinaista käyttökieltoa salille ei ollut. Samanaikainen pienten koulun sulkeminen vähensi kirkonkylän salien lukumäärän kolmesta yhteen
– 350 000 euron remontti käynnistettiin viime keväänä
– Arvioiden mukaan remontti olisi pitänyt valmistua jo syyskuun loppuun mennessä. Lattiabetonin kuivuminen vaati kuitenkin arvioitua enemmän aikaa. Urakkasopimuksen mukaan tästä ei tule urakoitsijalle sakkoja