Nyt kentän laidalle!
Viinijärvellä on pelattu sitten parinkymmenen vuoden takaisten kultavuosien jälkeen selvästi matalamman profiilin pesäpalloa. Viime kesänä jouduttiin karsimaan jopa sarjapaikasta, mutta voittoisat viimeiset ottelut jättivät vahvan uskon tulevaan. Parasta tässä ajassa on ollutkin usko naispesäpalloiluun säilyminen pienellä paikkakunnalla – oikeastaan kaikilla rintamilla.
Supertason joukkue on vuodesta toiseen löytynyt ja ruokkinut samalla myös elintärkeää junioritoimintaa. Pelinjohtajat ovat vaihtuneet, mutta tärkeä taustajoukko on jaksanut uurastaa ja onnistunut täydentämään rivejään.
Viuttarilla on säilynyt uskollinen kannattajajoukko, joka on tuellaan mahdollistanut pelaamisen ylimmällä sarjatasolla. Kannattajat katsomossa ovat olleet sitkeitä ja säilyttäneet uskollisuutensa kaikissa vaiheissa. Tänä kesänä pörssikurssit ovat olleet laskussa, mutta ViU:n katsojakannatus vahvassa nousussa!
ViU:n peli on parantunut kauden edetessä ja tuloksena on avautunut tie ratkaisupeleihin. Jo sijoittuminen kahdeksan parhaan joukkoon on hieno saavutus. Jos peli kulkee, on yhdeksiköllä hyvät mahdollisuudet kaataa Lappeenranta ja kivuta mitalipeleihin.
Kaikissa tapauksissa tästä kaudesta on jäämässä mainiot tulevaisuuden rakennustarpeet. Ei olisi mikään ihme, jos Viinijärvellä vietettäisiin vielä mitalijuhlia – jos ei tänä syksynä, niin sitten tulevina…
Nyt katsojilla on hieno mahdollisuus vaikuttaa kotijoukkueen menestykseen. Lauantaina nähdään Pesäysit kotikentällä, ja silloin reippaalla kannustuksella on ratkaiseva merkitys. Runkosarjassa ViU ei pystynyt lappeenrantalaisia voittamaan, tosin ottelut olivat varsin tasaisia.
Kauden yleisöennätys lienee joka tapauksessa tosiasia – ellei sää sotke olosuhteita aivan kokonaan. Edellisessä pesäysien kotikohtaamisessa kivuttiin jo lähelle 700 katsojan rajaa.
Onnea ja menestystä pudotuspeleihin.