Ylämyllyllä asuva Matti Pölönen kehitti Genetta-kiipeämiskengän, jolla voi kiivetä puu-, metalli- tai komposiittipylvääseen tai elävään puuhun. Kenkä parantaa kiipeämisen turvallisuutta ja työskentelyn ergonomiaa jopa siinä määrin, että Pölönen toivoo keksintönsä säästävän ihmishenkiä.
Pelastuslaitos on hälyytetty apuun Liperin puolella sijaitsevien Pienten Pyhäsaarten luo torstaina hieman ennen kolmea iltapäivällä.
Liperin Ykkösasemalla kirkonkylän kupeessa hörpättiin tänään torstaina täytekakkukahvit merkkipäivien kunniaksi. Huoltoasemayrittäjät Aarne ja Matti Partanen kun juhlivat kumpikin syntymäpäiviään keskitalvella.
Uutinen kaivoslain mukaisesta varausilmoituksesta Liperin Salokylälle on herättänyt erityisesti kylän asukkaiden huolen.
Pitkän linjan joensuulainen kirjailija ja lausuja Elsi Komu vakuuttaa runouden olevan yhä ajankohtainen kirjallisuuden muoto.
Keski-Karjalaan haetaan kaupan ja palvelualan sektorille lisävoimaa yhteistyöllä. Ketterät ja kehittyvät palvelut Keski-Karjalassa -hanke on starttaamassa maaliskuun alussa, ja mukaan on jo ilmoittautunut yrittäjiä alueen kunnista.
Liperin Salokylällä uskotaan edelleen olevan timantteja. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on hyväksynyt kaivoslain perusteella Karelian Diamond Resources PLC:n varausilmoituksen.
Keväällä järjestetään reilun kuukauden välein kahdet vaalit. Ensin huhtikuussa äänestetään kansanedustajaehdokkaita ja toukokuussa on EU-vaalien vuoro.
Taipaleen ortodoksinen seurakunta tyrmää edelleen yksimielisesti liittämisen Pohjois-Karjalaan perustettavaan suurseurakuntaan. Seurakunta ei haluaa yhdistyä Joensuun, Ilomantsin ja Nurmeksen kanssa, eikä vaihtaa itsenäisyyttään kappeliseurakunnaksi.
Liperin Taimi järjestää vuoden alkupuolella kaksi matalan kynnyksen hallikisaa, jotka on tarkoitettu nimensä mukaisesti kaikille lapsille. Ensimmäinen pidettiin tammikuun viimeisenä torstaina Jyrin liikuntahallissa.