Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kutsuttiin hätiin, kun Rääkkylän Sangenlahdessa Leppävaarantien suunnalla roskien polttaminen levisi maastoon lauantaina iltapäivällä.
Varhain sunnuntaiaamuna henkilöautoilija ajautui ulos Ristinkylän soratieltä ajovirheen seurauksena. Yksin matkaa tehnyt kuljettaja loukkaantui lievästi, ja hänet vietiin keskussairaalaan tarkistettavaksi.
Eilen oli vappu. Melko mitäänsanomaton ja tylsä päivä. En tiedä, mitä pitäisi harrastaa, että tuntuisi entiseltä.
Ensi viikolla vietetään virtuaalista digitukiviikkoa, jonka tavoitteena on auttaa koronan takia kotioloihin eritäytyneitä ihmisiä. Mukaan on haastettu organisaatioiden lisäksi kaiken tasoiset digiosaajat.
Pitkään yrittäjänä ja imatralaisen River Plastin toimitusjohtajana toiminut Saku Miikki on vahvistanut viime vuoden lokakuusta lähtien Kurvisten perheyritystä.
Vahvistettuja koronavirustartuntoja on Siun soten toimialueella edelleen 24, joista 12 on todettu Joensuussa. Tartuntamäärät ovat pysyneet tällä tasolla viikon verran.
Vaara-kirjastoista lainattuja kirjoja ja muita teoksia voi pian palauttaa, sillä palautusluukut avautuvat maanantaina.
Vapun vietto on sujunut poliisin näkökulmasta maltillisesti. Kokoontumisrajoitukset hillitsivät ihmisten liikkumista ja yleinen järjestys säilyi hyvänä koko Itä-Suomen alueella.
Kytkentätöiden vuoksi PKS Sähkönsiirto Oy joutuu katkaisemaan sähköt lauantain viimeisellä tunnilla Viinijärven, Palokin, Liperin ja Ylämyllyn alueella. 11 000 asiakasta koskeva katko alkaa kello 23.00 ja kestää arviolta puoli tuntia.
Toisin kuin Kotiseutu-uutisissa (30.4.2020) kerrottiin, metsästysrikkomuksesta sakkotuomion saanut mies ei kuulu liperiläiseen metsästysseuraan.