Liperin seurakunta järjesti ensimmäisen ulkomaille suunnatun rippikoululeirinsä elokuun alussa. Aiempina vuosina pidempi reissu on suuntautunut Lappiin.
Sunnuntai-iltana paikallinen tuulenpuuska sattui Vaivion ylle kaataen paljon puuta. Pelastuslaitos kutsuttiin Kuismantien suunnalle puita raivaamaan illalla vaille kahdeksan aikaan.
Ohituskaistalla ollut henkilöauto lähti heittelehtimään Kuopiontiellä Käsämässä maanantaina iltapäivällä. Kuopiosta uto ajautui vastaantulleen täysperävaunurekan etukulmaan kuljettajan puoleinen kylki edellä.
Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Purra vieraili viime viikonloppuna Pohjois-Karjalassa ja kävi lauantaina myös Liperissä. Kyse oli ensi kevään kuntavaalityön avaamisesta.
Nuoret yleisurheilijat ottivat mittaa toisistaan SM-kilpailuissa Naantalissa viikonloppuna. Liperin Taimea edustava Eemeli Hirvonen kipitti lauantaina 800 metrillä seitsemänneksi. Eemeli oli oman loppukilpailueränsä kolmas ajalla 2.11,65.
Kävijät ovat löytäneet museoihin tänä kesänä vaihtelevasti. Myllyn vanhat autot -museolla on iloittu yleisöryntäyksestä, kun taas monissa Rääkkylän historiakohteissa on ollut hiljaista.
Pelastuslaitos sai sunnuntai-iltana hieman ennen seitsemää ilmoituksen mahdollisesti veden varaan joutuneesta ihmisestä Kuoringan uimarannalla. Kaksi veneyksikköä ja useita pintapelastajia oli tutkimassa vesialuetta. Veden varaan joutunutta henkilöä ei kuitenkaan löydetty.
Poliisin tilastot kertovat huumausainerikosten yleistyneen. Itä-Suomen alueella poliisin tietoon tuli tammi-kesäkuun välisenä aikana tuplasti enemmän huumausainerikoksia kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Eilen illalla kello 21:n aikaan poliisipartio tutkasi Varkaudentiellä Liperissä autoilleen miehen nopeudeksi 161 kilometriä tunnissa.
Festivaalitunnelma valtaa Ollilan tuvan pihapiirin elokuun toiseksi viimeisenä lauantaina. Tuolloin Mattisenlahdella järjestetään ihka ensimmäistä kertaa Elon Fest! -tapahtuma. Musiikki- ja tanssiesitysten sävyttämä koko perheen festivaali on paikkakuntalaisen nuoren, Inka Kuisman käsialaa.