Leipää ja sirkushuveja
PÄÄKIRJOITUS Leipää ja sirkushuveja on oivallinen hokema tähän aikaan vuotta monestakin syystä. Päällimmäisenä mieleen tulevat Liperin Leipäpäivä ja lukuisten kesäisten palloilusarjojen päätökset. Tuolla hokemalla on myös oma historiallinen merkityksensä, joka ulottuu minulla historiantutkijana aina muinaiseen Roomaan, sarjakuviin ja poikalyseoon.
Panem et circenses on nimittäin minun käsittääkseni latinaksi Leipää ja sirkushuveja -lausahdus. Uskokaa tai älkää, mutta lause tuli vastaan parhaiten lyseossa ja Asterixia lukiessa. Jälkimmäinen oli ja on edelleen todella hauska sarjakuva, josta voi ammentaa hieman historiallistakin totuutta mielikuvitusta venyttämällä. Mitä kaikkea olisin itse saanut aikaan, jos olisin pienenä pudonnut taikapataan.
Näitä patoja ja leipää on taas tarjolla yllin kyllin lauantain Leipäpäivällä. Syksyinen sadonkorjuujuhla jatkaa tuttuun tapaan niin kävijämäärältään kuin myyjineen ja esittelijöineen Liperin ykköstapahtumana. Kirkonkylällä ei ole enää varsinaista koulukeskusta eskareista yläkoululaisiin, mutta Liperin koulu saleineen tarjoaa oivalliset puitteet viiden tunnin tapahtumalle sisällä ja ulkona. Hakoja, tonkkia ja veteraanikoneita on hulppea lisä Leipäpäiviin ja Penttilän alueen kokonaisuuteen.
Niin sanotusti tuttuun paikkaan palaaminen on tuonut tapahtumaan väljyyttä ja vetävyyttä. Mukana on vajaat yhdeksänkymmentä yritystä ja henkilöesittelijää, jotka vetävät paikalle tuhansia kävijöitä. Leipäpäivä tunnetaan ympäri maakuntaa. Se tarkoittaa, että kävijöistä mojova osuus tulee vähintään naapurikunnista. Leipäpäivä ja Kukkakuhhaus taitavat olla tätä nykyä Liperin ja Rääkkylän suosituimmat tapahtumat. Syksyinen keli ei tapahtumaa häiritse, mutta poutakeli olisi kyllä paikallaan. Satakoon sitten ennen tai tapahtuman jälkeen.
Niitä sirkushuveja onkin sitten ollut tarjolla tänä kesänä molemmissa pitäjissä. Sirkushuveilla tarkoitan tällä kertaa lähinnä kesäisiä palloilusarjoja, jotka ovat ehkä katsojille sirkushuveja, mutta seuroille ja pelaajille tavoitteellista harrastamista. Viinijärven Urheilijoiden naisten joukkue teki kaivatun paluun pesiksen parrasvaloihin, jalkapallossa Yllätyksen naiset nousivat Kakkoseen ja miehissä Niemisen Urheilijat sekä Yllätys vakiinnuttivat paikkansa Kolmosessa.
Kaikki edellä mainitut sarjat ovat jo sillä kynnyksellä, että ne vaativat seuroilta toimivaa organisaatiota ja varainhankintaa sekä pelaajilta sitoutumista. Mitenkään seuroja ja lajeja painottamatta niistä näkyvin taitaa olla Ykköspesis, vaikka jalkapallo onkin pelaajamäärältään suurempi. Kansallispelissä on jotakin, joka on esimerkiksi kiehtonut katsojia yllättävän hyvin koko ajan Viinijärvellä. Yllätys on maakunnan suurin jalkapalloseura, joten on kohtuullista, että lippulaivat, miehet ja naiset pelaavat mahdollisimman korkealla. NiemU alkaa olla jo ilmiö, joka voisi kohta yllättää nousemalla Kakkoseen, joka on selkeästi vaativampi sarjataso kuin Kolmonen. Sitä odotellessa käykää kaikenlaisissa tapahtumissa, on kyse leivästä tai urheilusta!