Liperi ja Rääkkylä ovat palloilupitäjiä
PÄÄKIRJOITUS Jos joku ei vielä tiedä tai muista, niin Liperi ja Rääkkylä ovat palloilupitäjiä. Tämä vuosi on osoittanut sen. Kunnista varsinkin Liperi on eittämättä niin lähellä maakunnan pääpaikkaa, että se on vaikuttanut palloilulajien harrastamiseen. Moni nuori tai varttuneempikin palloilulajien harrastaja on suunnannut askeleensa suoraan naapurikaupunkiin. Välillä tuo vetovoima on ollut melkoisen vahva, mutta tällä hetkellä siihen ei ole erityistä tarvetta useassa lajissa.
Kaikki palloilulajien ystävät muistavat Viinijärven Urheilijoiden menestysvuodet kolmisenkymmentä, jopa lähes nelisenkymmentä vuotta sitten. Viimeisestä Superin kaudestakin on aikaa kahdeksisen vuotta. Joten nyt oli hyvä aika palata Ykköspesikseen nousun kautta pesiskärjen tuntumaan. ViU:n joukkuetta on rakennettu viime vuosina sitkeydellä ja taidolla eteenpäin.
Rakentaminen on vaatinut määrätietoista otetta seuralta itseltään ja samalla koko maakunnan naispesäpalloilulta. Resurssit ovat rajallisia niin pelaajamäärien kuin taloudenkin osalta. JoMa:n miehet ja naiset sekä KiPa:n miehet haukkaavat pääpotin mielenkiinnosta ja resursseista. ViU:lla on kuitenkin tässä saumassa oma paikkansa ja perinteet, jotka kyllä muistetaan. Monilohkoinen Ykköspesis ei vastaa tietenkään Superia, mutta kyse on toiseksi ylimmästä sarjatasosta. Sinne päästään vain kovalla työllä ja hyvällä organisaatiolla. Tämä osataan liperiläisessä seurassa.
Niemisen Urheilijoiden taival jalkapallon kolmosdivisioonassa on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Jo nousu kolmoseen ja siellä säilyminen ovat olleet monen mielestä hieno saavutus. Joukkue on laittanut tänä kesänä vieläkin paremmaksi. Kaksi kierrosta ennen loppua NiemU on sarjaa johtavaa Lehmoa yhden pisteen takaa-ajomatkalla. Kakkonen voi tuntua pienen maalaispitäjän kyläseuralta hurjalta haaveelta, mutta kukapa tietää. Onhan se totta, että joukkueessa ei pelaa tällä hetkellä rääkkyläläisiä, mutta seuran saavutus on mahtava. NiemU on seurana potkinut Rääkkylää Suomen palloilukartalle.
Sarjan viimeisellä kierroksella syyskuun 21. päivä on luvassa herkkupala uudella Niemisen kentällä. Vastaan tulee paikalliskamppailussa Ylämyllyn Yllätys. Maakunnan suurseura Yllätys ei ole tunnettu sarjasijoituksistaan, mutta seura on äärimmäisen vahva junioreiden kasvattaja, jossa tehdään ammattimaista työtä jalkapallon ja futsalin eteen. Työn tasosta kertoo se, että molemmissa lajeissa yksittäiset pelaajat ovat yltäneet vähintään maajoukkueeseen valittavaan rinkiin. Ja pelaavathan miehet kolmosta ja naiset nousevat toivottavasti kakkoseen. Vanhemmissa juniori-ikäluokissa on tullut myös menestystä.
Yksittäisistä lajeista voi nostaa esiin myös salibandyn ja lentopallon. Liperiläinen Jekku pelaa tulevana talvena salibandyn kakkosdivisioonaa. Liperin Volleyn A-juniorit olivat keväällä SM-lopputurnauksessa ja ikämiehet nappasivat ikäluokkansa suomenmestaruuden. Tästä on helppo päätellä, että Liperi ja Rääkkylä ovat palloilupitäjiä. Omia joukkueita on syytä kannustaa ja tukea monin tavoin.