Nyt olisi hyvä aika rakentaa!
PÄÄKIRJOITUS Kaikki ovat varmaan samaa mieltä siitä, että nyt olisi todellakin hyvä saada aikaan rakentamisen nousukausi. Rakennusala on kerrannaisvaikutuksineen todella merkittävä teollisuuden ala Suomessa. Eihän rakentaminen ole suinkaan loppunut, mutta tällä hetkellä ollaan sellaisessa kuopassa, josta on ruvettava nousemaan ylös.
Rakentamisen nousemista on povattu jo jonkin aikaa, mutta niin se vain taitaa olla, että todellinen nousu alkaa korkeintaan ensi vuonna. Syitä on useampia, mutta selvimpiä on ainakin muutamia. Korkotaso, kahdentoista ja kolmen kuukauden koroissa, huitelee pankkien katteineen edelleen viiden prosentin tuntumassa. Se on monelle tavalliselle palkansaajalle aivan liikaa. Nollakorkojen aika, siis ilman pankkien katetta, tuuditti monet liian hyvään.
Inflaation jyllääminen ja rakennustarvikkeiden hinnan nopea nousu eivät suosineet rakentajien kukkaroita erityisesti joitakin vuosia sitten. Pahin inflaatiokierre alkaa olla pikkuhiljaa ohi ja rakennustarvikkeiden hinnat ovat pääosin palanneet normaalille tasolle eli siis hinnat ovat jopa laskeneet.
Liperi on ollut vuosikymmeniä kunta, johon on selkeästi rakennettu uusia omakotitaloja taajamiin ja haja-asutusalueille. Suurin osa taloista on tehty Ylämyllylle. Tästä uudesta viriämisestä on parin hiljaisen vuoden jälkeen havaittavissa merkkejä Kononovinharjun alueella. Uuden alueen rakentaminen on edennyt tuskastuttavan hitaasti, mutta viimeinkin alueella asutaan ja sinne on tekeillä useampi talo.
Muuten varsinkin uusien omakotitalojen rakentaminen on edelleen todella vähäistä. Yksi merkittävä tekijä on pankkien kiristynyt rahapolitiikka. Pankit haluavat selkeitä takuita ja rakentajalla pitää olla riittävästi omaa osuutta. Kaiken lisäksi eri asuinalueiden arvostus näkyy pankkien ottamissa riskeissä. Toki kaikki lähtee rakentajien omasta riskinottokyvystä. Kuukausitulojen on oltava säännöllisiä ja työpaikan taattu.
Jos uuden rakentaminen vielä askarruttaa monia, niin oman asunnon arvon ylläpitämiseen ei ole muuta tietä kuin pakolliset remontit ja säännöllinen huolto. Jokaisen täytyy joskus luopua asunnostaan. Hyväkuntoinen talo myy ja myyntiaikakin on lyhyempi.
Tuosta tierakentamisesta voi vielä todeta, että Liperiä lykästi valtion tämän vuoden talousarviossa. Mattisenlahdessa, Liperinsalossa ja Kaatamossa korjataan teitä todellakin tarpeeseen. Kirkonkylän Keskustien remontti on kaartumassa loppusuoralle. Muutos on hyvän näköinen, mutta vasta käyttäjien kokemukset kaikkina vuodenaikoina ratkaisevat vastaanoton suopeuden tai suivaantumisen.
Jari Partanen