26.10.2020
Suotuisa kesä porkkanoille

– Näitä menee kiloon neljä, esittelee tämän kesän komeita porkkanoita rääkkyläläinen luomuviljelijä Jari Sallinen.
23.10.2020
Kaatumiset kuriin liikkumalla

Monipuolinen liikunta, ravinto ja hyvät kengät pitävät senioritkin pystyssä. Niemisen liikuntaryhmässä harjoitettiin tasapainoa.
20.10.2020
Salokylä-Pötsönlahti vesiosuuskunnan tilanne selkiytymässä
Osa Salokylän-Pötsönlahden vesiosuuskunnan asiakkaista on tänä syksynä saanut tavallista suurempia vesilaskuja, mikä on herättänyt asiakkaissa närää.
19.10.2020
Neljä villisikaa kaatui Rääkkylässä

Rääkkylän Salonkävijöiden hirvimajalle lauantaiaamuna menossa ollut Aimo Pykäläinen havaitsi autolla ajellessaan Pyssysalolla sänkipellolla kuuden villisian lauman. Hirvijahti vaihtuikin villisikajahdiksi.
23.9.2020
Mehiläisvahakynttilä syntyy rullaten

– Tämä on sellaista näpräämistä, että tässä aika kuluu, tuumaa Tellervo Pakarinen sydänlankaa mehiläisvahalevyyn kiinnittäessään.
22.9.2020
Sari Kaasinen tekee Saimaa-ilmiötä Saimaan rannalta

Saimaa ilmiö 2026 -kulttuuripääkaupunkihankkeen johtajaksi valittu Sari Kaasinen työskentelee hankkeen parissa Savonlinnan lisäksi pääasiassa Saimaan rannalta Villa Ruusulasta Rääkkylästä käsin, välillä myös toisesta kodista Saimaan eteläpäästä Lappeenrannasta.
22.9.2020
Ruoka-apu tulee tarpeeseen

Tarinatuvan pihalle Rääkkylän kirkolla alkaa maanantaiaamuna kymmenen seutuun kokoontua väkeä. On puistoruokailun ja ruokakassien jaon aika.
14.9.2020
Norppaturvallinen katiska sai väen liikkeelle Rääkkylässä

Lauantaina Koivuniemessä näyttelijä Kari ”Hissu” Hietalahti ja kalastaja, valokuvaaja Juha ”Norppa” Taskinen kertoivat norppaturvallisesta katiskasta.
14.9.2020
Erilainen koulupäivä

– Ihan kiva päivä, erilainen kuin tavalliset koulupäivät, tuumailivat Veeti Hirvonen ja Santeri Lappalainen.
9.9.2020
Luonnonrakkautta ekaluokkalaisille

– Ehkä teistäkin joku ryhtyy yrittäjäksi, rohkaisi Rääkkylän yrittäjien puheenjohtaja Riitta Mikkonen ekaluokkalaisia kirjastolla tänään keskiviikkona.
9.9.2020
Tuoremehuasemalla noudatetaan koronarajoituksia

Sininen köysi katkaisee Musiikkitalon kellarissa Rääkkylän tuoremehuaseman kaikkein pyhimpään pääsyn.
9.9.2020
Stressaantunut omena pitää lääkärin loitolla

Omena on superruokaa. Parhaimmillaan se on pirteän happoisena lähipuutarhan puusta kuorineen syötynä.
8.9.2020
Sadonkorjuu palkitsee tekijänsä

Sadonkorjuun ajassa yhdistyvät elämän tuska ja ihanuus. Ihanuutta on sato itsessään, ilo ja kiitollisuus saadusta sadosta ja tehdystä työstä, joka tuotti tulosta.
7.9.2020
Pinkkiä mietiskelyä

Värit näyttävät liikkuvan ja elävän Sanna Papusen maalauksissa Pinkkiä-näyttelyssä Rääkkylän kirjastolla.
7.9.2020
Satutunnille puolen vuoden tauon jälkeen

Peppi Pitkätossun koulupäivä nauratti maanantaiaamuna eskarilaisia Rääkkylän kirjastossa.
1.9.2020
Kukat valloittivat kunnantalon

Kukkajuhla jatkuu Rääkkylässä. Outokummun Taideyhdistys toi 50-vuotisjuhliensa kunniaksi osan juhlanäyttelystään Rääkkylän kunnantalolle.
31.8.2020
Valoisin ajatuksin syksyä kohti

Liperin myllymiljöössä vietettiin aurinkoista maakuntajuhlaa Yhdessä vielä enemmän -teemalla.
30.8.2020
Sata vuotta hoitoa ja lomaa

Koivuniemestä on aina saanut apua vaivoihinsa, ensin lääkäriltä ja nyt luontaishoidoista. Lauantain maakuntajuhlassa muisteltiin satavuotiaan kiinteistökaunottaren historiaa.
30.8.2020
Sisu kyykkämestariksi jälleen

Antero Ilvosen heitto tiukkaan 2–2 tasatilanteeseen ratkaisi Haapasalmen seudun kyykkämestaruuden jälleen Urheiluseura Sisulle sunnuntaina Haapasalmen kylätalon kentällä.
30.8.2020
Paksuniemessä loisto kesä

Korona vaikutti kotimaan matkailuun virkistävästi ja se on näkynyt Rääkkylän Paksuniemessäkin.
28.8.2020
Pukukopit kuntoon Pötsönlahdessa

Nyt kelpaa Pötsönlahden uimarannalla käydä uimassa. Uimakopin ovet avautuvat, eikä tarvitse pelätä, että katto tippuu niskaan.
26.8.2020
Luova lava sai kourallisen lapsia liikkeelle

Pohjois-Karjalan maakuntaviikkoa vietettiin tällä kertaa Maakuntaliiton aloitteesta myös lasten voimin. Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen liiton operoima Luova lava -kiertue pysähtyi Rasihovissa johdattelemaan lapsia Lumoava luonto -teemaan leikin ja taiteen keinoin.
25.8.2020
Maastopyöräily on loistava tapa rentoutua

– Kun metsäpolkua pyöräilee, siinä pitää keskittyä niin täysin ajamiseen ja polun seuraamiseen, että ei ehdi ajattelemaan työasioita, hehkutti maastopyöräilyä Eveliina Sihvonen.
23.8.2020
Kukkapellolla korona unohtuu

– Ihanan maalaisromanttinen tunnelma, kun on kukkien ympäröimä ja tanssimusiikki soi, hymyili joensuulainen Marjatta Nykänen perjantaina Kukkakuhhauksessa.
23.8.2020
Maakuntapäivänä juhlitaan satavuotiasta Koivuniemeä

Rääkkylän kirkonkylällä sijaitseva Koivuniemi tunnetaan leirintäalueena ja lomakylänä.
19.8.2020
Työkokeilussa

Epätodennäköisestä tuli totta elokuisena tiistaiaamuna. Minulle soitettiin ja pyydettiin töihin. Soittaja oli Kotiseutu-uutisten päätoimittaja. Toimituksen oli yllättänyt työvoimapula, jota päätoimittaja toivoi minun helpottavan ainakin syksynajan.
18.8.2020
Susi teki tuhoa lammastarhassa
Rääkkylässä Oravilahdella susi kävi lammastarhassa sunnuntain vastaisena yönä. Kahdeksan lammasta oli päässyt hengestään, yksi niistä oli syöty melkein kokonaan.
18.8.2020
Herukanpuintiin päästiin hyvän sään aikaan

Rääkkyläläisten marjanviljelijöiden herukkapuimuri Joonas pääsi tänä kesänä ensimmäisen kerran pellolle maanantaina Jyrki Hirvosen Niemishovin luomumarjatilalla aurinkoisessa säässä.
15.8.2020
Satumökki Onnenpolulla

Satunnainen ohikulkija hieraisee silmiään Rääkkylän Paksuniemessä Onnenpolulla. Siellä on kaksi identtistä karjalaistyylistä punavihreää pientä taloa.
12.8.2020
Rääkkylässä koulutielle käsiä pesten ja turvavälejä noudattaen
Rääkkylässä turvataan mahdollisimman normaali kouluarki pesemällä ahkerasti käsiä, noudattamalla turvavälejä ja hyvää yskimishygieniaa.
11.8.2020
Kukkakuhhaus juhlii kymppisynttäreitä entistä laajempana

– Parasta on Kukkakuhhauksen odottaminen, myhäilee Markku Halonen. Mikäs on 21.–23. elokuuta vietettävää Kukkakuhhausta odotellessa, kun kukkapelto liekehtii kaikissa sateenkaaren väreissä ja 85 prosenttia järjestelyistä on jo tehty.

