Automaalaaja Taitaja-finaaliin

Rääkkyläläinen Nikita Nykänen selvitti tiensä Taitaja2024 SM-kilpailun finaaleihin, jotka järjestetään toukokuussa Kuopiossa. Hänen lajinaan on automaalaus. Toista vuotta automaalausta ammattioppilaitos Riveriassa opiskeleva Nykänen lähti kilpailuun kokeilumielellä.

Herkkuja siivillä matkaaville

Joensuu-Liperin lentoaseman kahvilan pitäjän Päivi Hyttisen herkut ovat saattaneet matkustajia maailmalle vuodesta 2019 alkaen. Hyttisen tekemät pullat, piirakat ja leivonnaiset ovat maistuneet niin lentävälle henkilökunnalle kuin matkustajille ja kentän henkilökunnallekin.

Rääkkylään ja Liperiin työllisyyden palvelupisteet

Hallituksen, vuonna 2021, tekemän päätöksen mukaisesti työllisyyden hoito siirtyy ensi vuoden alusta alkaen valtiolta kuntien vastuulle. Pohjois-Karjalassa siirtoa on valmistelut viime vuoden huhtikuusta alkaen ja maakuntaan syntyy yksi työllisyysalue, jonka vastuukuntana toimii Joensuu.

Taitajiksi tarjolla kuusi finalistia

Ammattitaidon SM-kilpailuihin eli Taitaja 2024 -mittelöihin on edennyt Liperistä ja Rääkkylästä yhteensä, jotka opiskelevat Riverian ammattioppilaitoksessa.

Kurssilaiset tuovat teoksiaan näytille

Rääkkylän kunnantalolla on vielä muutaman päivän esillä Keski-Karjalan kansalaisopiston Rääkkylän ryhmien kevätnäyttely, alkuviikosta näytille asetetut työt nimittäin raivataan perjantaina pois. Esillä on muun muassa puu- ja tekstiilitöitä, lasitöitä, keramiikkaa sekä lasten kokeilevan kuvataideryhmän teoksia.

Ruokamatkailulla elinvoimaa maakuntiin

Kolmen maakunnan, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan sekä Pohjois-Karjalan matkailuhankkeiden edustajat viettivät ruokamatkailuiltaa yhdessä paikallisten yrittäjien ja toimijoiden kanssa viime keskiviikkona Rääkkylässä Villa Ruusulassa.

Riveriasta valmistuneet ammattilaiset

Ammattioppilaitos Riveriasta valmistui tammi- ja helmikuun aikana yhteensä 208 tutkinnon suorittajaa. Valmistuneiden joukossa oli ainakin 14 liperiläistä.

Käsämäläinen Kettunen ahkeroi sukukirjojen parissa

Erkki Kettunen on viimeisen kymmenen vuoden aikana toimittanut, koonnut ja taittanut seitsemän sukuhistoriateosta.

Kihaus Folk -festivaalille 10 000 euroa tukea Taikelta

Taiteen edistämiskeskus myönsi Rääkkylä Folk yhdistys ry:lle 10 000 euron avustuksen Kihaus Folk -festivaalin järjestämiseen.

Nuorilla SM-hiihdoista kaksi mitalia

Liperin Hiihtoseuran nuoret hiihtäjät napsivat nipun hyviä sijoituksia viime viikonloppuna kisatuissa nuorten SM-hiihdoissa. Liperiläisseuran hiihtäjistä kirkkaimman mitalin saalisti Pauli Vuorma M20-sarjan kymmenen kilometrin perinteisen kilpailussa, jossa hän sijoittui toiseksi jääden voittajasta vain 4,6 sekuntia. Väinö Kontkanen sivakoi samassa kilpailussa viidenneksi.