Ollilan tuvan gospel-illat tuovat Mattisenlahden kylälle hengellisen musiikin ystäviä kauempaakin. Tuvan emäntä Anne Karttunen on iloinen, että vuosi sitten remontoituna avattu paikka on voinut palvella vertaistukea ja lohtua tarvitsevia.
Liperin pääkirjastolle, yhdelle Suomen noin 900 ennakkoäänestyspaikasta, kerääntyi keskiviikkona jonoa. Aamun kahtena ensimmäisenä ruuhkatuntina presidentinvaalin virkailijat ehtivät ottaa vastaan lähes sadan henkilön äänet.
Saimaannorpille kolataan tänäkin vuonna apukinoksia. Metsähallitus päätti tiistaina asiasta heikon lumitilanteen ja ennusteiden vuoksi.
Matti Soininen on tähän aikaan talvesta yksi Liperin halutuimmista miehistä. Hänellä on aina pakettiautossaan vehkeet luistinten teroitukseen, joten kodeista ja kouluilta satavat hokkarit ja kaunokkaat saadaan pelikuntoon.
Ylämyllyn monitoimitalon pihaa uudistetaan leikkipihaksi tänä vuonna. Elinympäristö lautakunta hyväksyi kiinteistöjen peruskorjausmäärärahojen kohdentamisia, joihin on kirjattu 100 000 euroa monitoimitalon pihan muutostöihin.
Liperin kunta tilaa rahoituksen neuvontapalveluita tuottavalta Inspira Oy:ltä Ylämyllyn uuden yläkoulun hankinta- ja rahoitusmallin esiselvityksen.
Hyvinvointipalvelujen käyttötaloussuunnitelma jätettiin lautakunnassa pöydälle lisäselvityksiä varten. Hyvinvointikoordinaattori-rehtori Riitta Lappalaisen mukaan lautakunta odottaa kunnanhallituksen ja kuntasuunnitteluryhmän tarkempia ohjeita, sillä kunnan taloutta on tarpeen sopeuttaa. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Liperin seurakunnan kirkkoherra Jari Uimonen on hakenut Helsingin tuomioseurakunnan kirkkoherran virkaa. Hän kävi tällä viikolla haastattelussa.
Liperin Hiihtoseuran Lotta Kurttila on valittu nuorten Pohjoismaiden mestaruushiihtojen maajoukkueeseen. Alle 18-vuotiaiden PM-kilpailut järjestetään Vuokatissa tammikuun viimeisenä viikonloppuna.
Liperin kunnan kouluissa 0.–9.-luokkalaisten määrä kasvaa arvioiden mukaan nykyisestä 1489 lapsesta parissa vuodessa noin 50 lapsella. Kahden täyteisemmän vuoden jälkeen oppilasmäärä laskee hieman, jos muuttoliike ei sekoita lukuja.