Aapo Kinnusen yritys Kopola Varastointipalvelut Käsämäntien varrella laajentaa merkittävästi veneiden varastointipalveluaan uudella hallilla. Hallin rakennustyöt alkavat toukokuussa ja valmista pitää olla loppusyksystä.
Viinijärveläiset pääsivät ensimmäisen kerran maanantai-iltana kokoontumaan porukalla omaan ”kylätilaan” ja miettimään linja-autoaseman tilan remontointia lopulliseen muotoonsa. Uudistuvat elinvoimataajamat -hanke on saamassa päätepisteensä Viinijärvellä.
Roukalahdella kolme kuukautta P & H:n piirakkaleipomoa pitänyt Honey Bee Allaga on muuttanut yrityksensä toimipaikan Käsämään.
Liperin reserviläistoiminnasta ollaan parhaillaan kokoamassa 60-vuotishistoriateosta, joka on tarkoitus julkaista maanpuolustusjuhlassa 30.11. tänä vuonna. Päivä on talvisodan alkamispäivä.
Ylämyllyn Monarilla perheiden kohtaamispaikalla koettiin hiihtolomaviikolla riemullisia hetkiä, kun isät ja lapset oli kutsuttu viettämään yhteistä puuhailtapäivää. Liikuntahetkessä olivat mukana Honkalampi-säätiö ja Liperin Taimen ohjaajat.
Salokylän kylätalolla pidettiin viime perjantaina kokous, jossa oli mukana kyläyhdistyksen jäseniä ja kyläläisiä, jotka ovat huolissaan mahdollisesta kaivoshankkeesta kylän alueella.
Liperin kunnanhallitus esittää valtuustolla Liperin koulun kohdalla hyväksyttäväksi kahden liikuntasalin mallia. Kirkonkylän alakoulun muutos- ja remontointityön kustannusarvio olisi tuolloin hiukan yli 4,9 miljoonaa euroa alvittomana.
Liperin lavan jatko on tämän vuoden kesän osalta vielä auki. Lavan omistaa Liperin Taimi.
Liperin kunta liittyy mukaan Mikkelin kaupungin aloitteeseen, jolla Järvi-Suomen kaupungit ja kunnat edistävät Saimaan ja Vuoksen järvialtaan elinvoimaa ja puhtautta.
Liperiläiset eduskuntavaaliehdokkaat täydentyivät viime hetkillä vielä Sinisten Taina Wikströmillä. Honkalammella asuva 52-vuotias Wikström on koulunkäynninohjaaja. Hänen työpaikkansa löytyy Jyrin yksiköstä ekaluokkalaisten parista.