Vaiviolainen Seija Pietarinen rakastaa kynttilöitä. Erilaisia asetelmia on kodissa monissa kohdin, erisävyisinä.
Viinijärven pallokenttää pitkin kiirii pienen koululaisen iloinen huuto: – Kuka pelkää pesäpalloilijaa?!
Siikasalmen toimintakeskuksen ja koulun avoimien ovien päivänä paikalla kävi satakunta tutustajaa. Koulun rehtori Jari Keronen kertoi, että tutustumispäivän aikana haluttiin tuoda ennen kaikkea koulua esille.
Remonttiaikeita laativan on syytä pohtia, tuleeko purkuhommissa vastaan terveysriski. Erityisesti syytä huoleen on, jos kunnostaa ennen vuotta 1994 rakennettua taloa. Asbesti on aine, jonka käsittelyssä tulee olla tarkkana. Tulenkestävänä eristeenä ja sidosmateriaalinakin tunnettu asbesti on terveydelle erittäin vaarallista.
Hiljattain 60 vuotta täyttänyt Raimo Pesonen on nähnyt Ylämyllyn alueen kehityksen pikkupojasta nykypäivään asti. Monet vanhat rakennukset ja rakenteet ovat väistyneet, mutta tilalle on tullut uutta.
Hiljaisen rakennusvuoden 2016 jälkeen Liperissä rakennetaan jälleen koteja ja kesämökkejä. Tänä vuonna Liperissä on myönnetty lupa 25 omakotitalon rakentamiseen, kun koko viime vuonna vastaava luku oli 21.
Viinijärven Urheilijoiden E-tyttöjen joukkue päätti kautensa Itä-Suomen aluesarjan mestaruuteen.
Tero Kuittinen lähtee torstaina työkaverinsa mökille laiturinnostotalkoisiin. Savonselän rantamaisemissa suoritettavalla askareella on jo useamman vuoden mittaiset perinteet, eikä Kuittinen jätä reissua väliin edes viisikymppistensä tähden. Tai kenties syyskuun ensimmäisenä päivänä koittava merkkipaalu on nimenomaan syy karata luonnon helmaan.
Paksuniemen myllymeijerissä järjestettiin ensimmäistä kertaa monitaiteellinen tapahtuma, joka osoitti myllytilan soveltuvan mitä mainioimmin niin musiikille, kuvataiteelle kuin teatterin näyttämöksikin. Elovälkyt-tapahtuman ideoi Rääkkylässä vapaa-aikaansa viettävä Tiina Meling.
Rääkkylän kunta, 4H-yhdistys ja 30 harrastustoimijaa järjestivät kaksipäiväisen tapahtuman, jossa pääsi testaamaan lähialueen harrastusmahdollisuuksia. Tarjontaa vapaa-ajan huvituksista oli tarjolla niin lapsille kuin aikuisillekin. Mukana oli niin kuntotanssia, metsästystä, marttatoimintaa, teatteria, partiota, tiffanytöitä kuin musiikkiakin.