Aina partiolainen

Lapsuus- ja nuoruuskotikuntaansa Liperiin takaisin muuttaneeseen Juhani Silvennoiseen pätee sanonta ”Kerran partiolainen, aina partiolainen”.

Perussuomalaisista uusi ryhmä

Liperin valtuuston perussuomalaisten ryhmä ilmoitti maanantain kokouksessa muodostaneensa uuden ryhmän nimeltään Tulevaisuuden tekijät. Ryhmän puheenjohtajana toimii Pertti Nylund.

Veroprosentit entisellään Liperissä

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi vuodeksi 2018 nykyisen tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentit. Tuloveroprosentti on 21,50 prosenttia. Kunnallisveron tuotoksi arvioidaan tänä vuonna noin 36 miljoonaa euroa.

Kuuset tulevaisuutta varten

Saarilla istutettiin satavuotiaan kotimaan kunniaksi itsenäisyyden kuuset. Koiton talon ja Varpasalon kylätalon pihoihin asetellut juhlanäreet ovat jatkumoa menneisyyteen.

Pärnävaaran kilpalatuja pohjataan jo

Moottorikelkka aloitti Pärnävaaran kilpalatujen pohjauksen polkemalla tänään tiistaina.

Yllätyksen junioreille kolme Itä-Suomen mestaruutta

Ylämyllyn Yllätyksen juniorit toivat Liperiin kolme Itä-Suomen mestaruutta Palloliiton Itä-Suomen piirin taitokilpailuista Kuopiosta. Yllätys oli piirin toiseksi menestynein seura Iisalmen PK-35:n jälkeen jättäen taakseen muun muassa liigaseurat Kuopiosta.

Hiihtokausi avattu

Liperin Hiihtoseuran naisten joukkue sijoittui Suomen cupin viestihiihdon avauskilpailussa kahdeksanneksi.

Liperin tuulivoimaloiden luvat lainvoimaisiksi

Korkein hallinto-oikeuden päätös ei muuta Liperin tuulivoimaloita koskevaa suunnittelutarveratkaisua. Korkein hallinto-oikeus on hallinto-oikeuden kanssa samaa mieltä, että neljästä tuulivoimalasta tehdyt valitukset täytyy jättää tutkimatta.

Lanien kävijämäärä kasvoi

RääkkyLan-verkkopelitapahtuman suosio kasvaa edelleen. Tällä kertaa laneihin kertyi osallistujia kaikkiaan 44 eri-ikäistä pelaamisesta kiinnostunutta. Nuorimmat olivat juuri tusinan täyttäneitä, varttuneimmat jo aikamiehiä.

Nauriit kuoppaan ja naiset tuppaan

Kun syystyöt saatiin päätökseen, päättyi vuosi. Näiden merkkipaalujen kunniaksi vietettiin kekriä, vuoden tärkeintä juhlaa. Kekrinä syötiin hyvin, sillä notkuvien ruokapöytien uskottiin merkitsevän sitä, että apetta piisasi koko vuodelle. Tavattiin sanoa, että ”Kekrinä on pöytä pötyä täynnä, jottei jää veitselle sijaa”.