– Orvokkikausi on tänä vuonna ollut pitkä ja vilkas, tietää Markku Halonen Karjalanruususta Rääkkylästä kertoa kevään säiden vaikutuksesta puutarhan kaupankäyntiin.
Aulis Kilpeläisen pihavarpuset pesivät hieman erikoisemmassa kohteessa: poikasiaan siivekkäät ruokkivat lentokoneen potkurin lapojen välistä pujahtaen.
Liperissä järjestettiin tiistaina kolmessa taajamassa Työllisyyden Road Show, joka oli suunnattu työnantajille. Kyse oli eri viranomaisten työllistämisinformaatiosta ja keskustelutilaisuudesta, jossa oli mahdollisuus esittää toiveita ja ajatuksia.
Kauko Räty on pari viimeistä vuotta asunut yksin omakotitalossaan Ylämyllyllä. Kalsalta tuntuu kotona yksin, sen jälkeen kun Annikki-vaimo joutui Jyrin hoivakotiin.
Rääkkyläläinen Kari Kulmala (sin.) on tyytyväinen europarlamenttivaaleissa saamaansa äänimäärään, vaikka mepin pesti haaveeksi jäikin.
Eläkeliiton Liperin yhdistys järjesti sunnuntaina keväiset tanssit Kivekkäiden talolla Roukalahdessa. Tanssijoita oli reilut 30. Liekö ennustettua parempi sää houkutellut keväisiin puutarhatöihin, kun aiempien vuosien väkimäärästä jäätiin jälkeen.
Viinijärven Urheilijoiden Pohjanmaan viikonloppukierros toi mukanaan naisten Suomensarjan avauspisteet. Lauantaina kukistui Seinäjoki jaksoin 0–2 (3–5, 4–8) ja sunnuntaina Ilmajoki 1–2 (3–7, 5–3, 0–0, 4–5).
Mattisenlahden koulun pihalla kisailtiin toiseksi viimeisellä kouluviikolla leikkimielisessä Miljoonia koppeja -kisassa pesäpallon parissa. Koppikisan ohessa opiskeltiin lajin taitoja.
Rääkkylän osuuspankki myi Op-tupana tunnetun kiinteistönsä Hypönniemeltä. Rakennuksen uudet omistajat ovat Leena ja Heikki Päivänurmi Joensuusta.
Astioita ja autonosia, kasapäin kirjoja ja metreittäin mattoja, tauluja ja tuunaustarvikkeita. Susirajan Rompepäivillä oli kaupan kaikenmoista rompetta – yhden näkövinkkelistä aarteita, toisen mielestä turhakkeita.