Kyllä Leskirouva tietää, miten suhtautua rattiraivoon

Kyllä Leskirouva tietää, miltä rattiraivo tuntuu. Toisten ajajien toilailut liikenteessä saavat ärsytyskynnyksen rajan paukkumaan jopa nopeammin kuin mitkään muut asiat.

Opettaminen siirtyi mobiiliin

Noora Kerosen ja tuhansien muiden opettajien työ mullistui viime viikolla. Keronen kuvailee tilannetta mielenkiintoiseksi. – Onhan tämä oppimiskokemus myös meille opettajille, Siikasalmen yksityiskoulussa työskentelevä Keronen kuvailee.

Jäällä tilaa riittää

Ulkoilu on lapsiperheille oiva lääke, kun ohje on vältellä läheisiä kontakteja. Sosiaalinen media tulvi viikonloppuna päivityksiä retkiltä ja ulkoleikeistä, joissa korostui perheiden yhdessä viettämä aika.

Rääkkylän kunta auttaa riskiryhmiin kuuluvia asioinnissa

Kotiseutu-uutiset uutisoi perjantaina, että Siun sote ohjeistaa kuntia auttamaan riskiryhmiin kuuluvia kauppa- ja apteekkiasioiden hoidossa. Rääkkylässä kunnan työntekijä hoitaa ruokaostosten kuljettamisen paikallisesta marketista. Maksu hoidetaan myyntisopimuksen tai tilin kautta.

Maaliskuu jo maata näyttää

Kesäaika alkaa tulevana sunnuntaina. Suomessa on keskusteltu jo hyvän aikaa siitä, onko kellojen kääntämisessä kesää kohden toista tolkkua – vahvoin äänenpainoin on todettu normaaliajan kelpaavan vuoden ympäri.

Teboilin tietämillä välähti – sakon sai liki tuhat autoilijaa

Käsämän Teboilin kohdalla nököttävä peltipoliisi lienee aiheuttanut harmaita hiuksia autoilijalle jos toisellekin. Automaattiseen liikenteenvalvontaan valjastetun kameratolpan välähdys kun merkitsee usein sakkolapun tai kirjallisen huomautuksen tipahtamista postilootaan.

Ulosajossa vakava henkilövahinko

Auto ajoi ulos tieltä hieman ennen aamukolmea Liperin kirkonkylällä Liperintieltä lähellä Sirppitien risteystä. Kuljettaja loukkaantui vakavasti onnettomuudessa.

Kotoiluvinkki: leiki ruualla ja nauti

Nauti ruuanlaitosta ja lapsellisesta pelleilystä, nyt kun siihen on enemmän aikaa.

Liperissä jaetaan koululaisten ruokapaketteja tilauksesta

Liperin kunta alkaa jakaa ruokaa kotiopetuksessa oleville lapsille. Tiistaista 24. maaliskuuta alkaen perheet voivat ennakkotilauksesta hakea lapsilleen ruokapaketin taajamakoulujen keittiöistä.

Lapsiryhmät kymmeneen myös päiväkodeissa

Siun sote ohjeisti perjantaina pienentämään päiväkotien ja koulujen ryhmäkokoja kymmeneen. Normaalisti päiväkodissa voi olla kolmen kasvattajan eli 27 henkilön ryhmiä.