Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä on todettu yhteensä 22 koronavirustartuntaa THL:n tilaston mukaan.
Omistaja pelasti jäälle karanneen ja sulaan pudonneen koiran Rääkkylässä maanantaina aamupäivällä.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eivät anna ohjeistusta tai yleistä suositusta käyttää hengityssuojaimia tai kangasmaskeja julkisella paikalla liikuttaessa.
Koronaviruspandemia on tietänyt pankkisektorilla kiireitä – niin myös Liperin Osuuspankilla. Yksityishenkilöt ennakoivat sentinvenytysaikaa pelaamalla itselleen enemmän käyttövaroja.
Liperiläiseen Käsämäntien varrella sijaitsevaan omakotitaloon murtauduttiin perjantaina 17. huhtikuuta päiväaikaan. Poliisin mukaan kirkonkylän tuntumassa sijaitsevasta talosta anastettiin omaisuutta aamuseitsemän ja illan puoli yhdeksän välillä.
Liperin terveysaseman yhteyteen sijoitetaan vainajien säilytykseen soveltuva kylmäkontti. Siun sote varautuu koronavirusepidemiaan tilaamalla yhteensä yhdeksän konttia eri paikkakunnille.
Liikennejärjestelyt Jyrissä muuttuvat jälleen. Tiistaista 21. huhtikuuta alkaen Patteristontien pätkä Kuopiontien ja radan alituksen jälkeen poistuu käytöstä. Uusi reitti kiertää yläkoulun rakennustyömaan.
Rummakontiellä Salokylän ja Mattisenlahden rajamailla asuva 36-vuotias Eero Piitulainen on kokenut metallimies. Hänellä on alan kokemusta niin työntekijänä kuin yrittäjänä.
On tarinoita, jotka eivät jätä rauhaan. Tarinoita, jotka vaativat tulla kirjoitetuiksi. Kolme tällaista kertomusta nivoutuu yhteen romaanissa, joka ylämyllyläisellä Kanerva Vaakanaisella on parhaillaan työn alla.
Liperiläiset Pekka ja Hannele Ruskeakorpi ovat Kirkkorannassa sijaitsevan Rantamakasiinin uudet omistajat. Paikan myi heille maaliskuussa Seppo Nissinen, joka vastaa vielä tänä kesänä paikan pyörittämisestä uusia omistajia neuvoen.