Jokkis toi Suomen huippukuskit Ylämyllylle

Ylämyllyn moottoriradalla sattui ja tapahtui viikonloppuna, kun Suomen kovimmat jokkis-kuskit kisasivat yleisen luokan suomenmestaruudesta. 

ViU:n naisille ensimmäinen tappio

Viinijärven pallokentällä päästiin torstaina jännittämään pesäpallon Naisten Suomensarjan kotiottelussa. Kansallislajin merkeissä kentälle kokoontuivat  Viinijärven Urheilijoiden ja Joensuun Mailan naisten Suomensarjajoukkueet.

Rekat houkuttelivat kaikenikäisiä

Liperin Kirkkolahdelle kokoontui lauantaina satakunta rekka-autoa eri puolilta Suomea, paikalle oli kurvattu kauimmillaan Turusta sekä Oulusta saakka. Truck Meeting Liperi järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja se keräsi paikalle komeasti väkeä. 

Kihaus Folk jytäsi onnistuneesti

Siinä missä ukkonen möyrysi ympäri Pohjois-Karjalaa, saatiin Rääkkylässä viettää Kihaus Folk -kansanmusiikkifestivaalia kuivin jaloin. Kihauksen ohjelmallinen osuus oli painotettu viikonlopulle ja omalle festivaalialueelle koulukeskuksen ympäristöön.

Ollilan tuvalla kevään karitsat ovat lasten mieleen

Alkukesä on ollut vilkas Ollilan tuvalla ja aurinkoinen keskiviikkopäivä on jälleen houkutellut Liperin Mattisenlahteen mukavasti kävijöitä.  Tiina Paranich perheineen on huristellut Jyrinkylästä tuttuun paikkaan kesäpäivää viettämään.

Liperissä viehättää rauhallisuus

Kanadalainen Leila Hirvonen päätti pari vuotta sitten palata juurilleen Liperiin ja osti loma-asunnon kirkonkylältä.  Leilan vanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Karjalasta, mutta itse hän on asunut koko elämänsä Atlantin toisella puolen. Keskikesän kynnyksellä Leila toi ensimmäisen kerran puolisonsa Gerry Della Serran Liperiin.

Oma yritys, omat aikataulut

Kaikki nuoret eivät välttämättä tule ajatelleeksi, ettei perinteinen kesätyö ole ainoa tapa tienata pientä käyttörahaa kesäisin. 4H-toiminta mahdollistaa työkokemuksen kerryttämisen ja yrittäjyyden harjoittelun ohjatusti sekä turvallisesti.

Kihaus syntyy talkoovoimin

Kihaus Folk -viikko pyörähti Rääkkylässä käyntiin jo maanantaina, kun torikahvio avautui Rääkkylän torille puolilta päivin. Kahviota kasaamassa ja pöytiä puhdistamassa olivat paikalliset nuoret Lotta Lievonen, Elli Korajoki ja Vilja Hirvonen. 

Kouluverkon jatkotoimenpiteistä äänestettiin

Liperin kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa keskustelua aiheutti odotetusti eniten kouluverkkoselvitys. Asiakohdan käsittelyssä käytettiin 15 puheenvuoroa. 

Suvun sultsinat ovat juhannuksen tapahtuma

Sisarukset Irja Ikonen ja Anne Laasonen (omaa sukua Tolvasia) perheineen päätyivät aikanaan aloittamaan juhannuksenvieton sukutaloon, jossa viimeisimmäksi asui sukulaismies.  Nykyisin asumaton hirsitalo pihapiireineen henkii vieläkin 1800-lukulaista vanhaa aikaa, jossa rauhoitutaan yhdessäoloon. 

Iltaperhekahvilassa vieraili runsaasti kävijöitä

Jyrinkylässä MLL:n päiväkodilla oli viime viikolla keskiviikkoiltana vilinää ja vilskettä. Joka toinen viikko järjestettävä iltaperhekahvila kokosi yhteen lähes 200 osallistujaa. Päiväkodin piha-alueelle rakennetussa tapahtumassa oli kuultu lasten toiveita. Paikalle oli saatu muun muassa erilaisia työkoneita sekä upeita vanhoja autoja.

Yllätyksen miehillä hyviä taistoja

Ylämyllyn Yllätyksen miehet uurastivat viikon sisään kaksi peliä miesten Kolmosessa. Viime viikon keskiviikkona joukkue piipahti Kontiolahdella Lehmon Pallon vieraana. Yly saalisti ottelusta voitonmakuisen tasapelin, Yllätys nimittäin tasoitti pelin, kun yliaikaa oli pelattu kaksi minuuttia.

Vuosiavustukset jaettu Liperissä

Liperin kunnan liikuntapalveluiden vuosiavustuksiin oli tänä vuonna varattu 32 000 euroa, kulttuuripalvelujen 4500 euroa ja nuorisopalvelujen 9000 euroa. Vähennystä liikuntapuolelle tuli 4000 euron verran ja nuorisopuolelle noin 1000 euroa.

Harrikat hurauttivat hoivakodille

Jyrin hoivakodilla Ylämyllyllä oli juhannusviikolla päriseviä vierailijoita. Jo viime kesänä odotettu, mutta kaatosateiden pari kertaa estämä tapahtuma sai nyt toteutuessaan iäkkäiden asukkaiden suut iloiseen hymyyn.

Jani Voutilainen vaihtoi kasvinviljelyyn

Liperin kirkonkylän tuntumassa kasvinviljelytilaa pyörittävää Jani Voutilaista muistettiin vuodenvaihteessa nuoren maataloustuottajan tunnustuksella. Hän on 29-vuotiaana Voutilaisten tilan kolmas jatkaja.

Norppaturvalliset katiskat herättivät mielenkiintoa

Suomen luonnonsuojeluliitto jakoi Liperin kesänavausmarkkinoiden yhteydessä ilmaisia katiskoja. Norppaturvallisen katiskamallin kehittäneet Juha Taskinen ja näyttelijänäkin tunnettu Kari Hietalahti olivat Kirkkorannassa itse kertomassa katiskoista. 

Kesänavausmarkkinoilla riitti kävijöitä

Liperin Kirkkorannassa vietettiin viime viikon lauantaina kesänavausmarkkinoita ja paikalle löysikin satapäin väkeä läheltä ja kauempaa. Lähistöllä asustava Asko Väänänen ja lastenvaunuissa matkannut Matias-poika olivat puolita päivin ehtineet jo pomppulinnaan ja lanttukukkoa syömään.

Vuoden päästä eväät on syöty

Rääkkylän kunnanvaltuuston kokouksessa maanantaina hyväksyttiin vuoden 2023 tilinpäätös. Kunnan tilikauden tulos viime vuodelta on noin 640 000 euroa ylijäämäinen. Kunnanjohtaja Esko Rautiainen totesi kokouksessa, että vaikka tulos on positiivinen, niin vaikeat ajat ovat silti edessä.

Kunnari-leirillä pelattiin ja tuomaroitiin

Pesäpallon Kunnari-leiri toi viikonloppuna Liperiin nelisenkymmentä joukkuetta Savo-Karjalan lisäksi Lappeenrannasta ja Jyväskylästä saakka. Järjestäjäseuran Viinijärven Urheilijoiden F-tyttöjen pelit käynnistyivät perjantaina voitolla Joensuun Mailaa vastaan.

Eläkepäivät hurahtavat lapsuuden maisemissa

Keijo Matilainen on viettänyt Tutjunniemessä Liperissä lukemattomat lapsuuden kesät ja lopulta viimeisinä työvuosinaan asettunut sukuseuduilleen vakituisesti. 

Multapussissa juhlitaan työn merkeissä

Liperin kirkonkylällä toimivat Puutarha Multapussin yrittäjät Tuula Vaara ja Markku Juvonen sanovat, että heillä on tänä vuonna juhlavuosi. Kymmenen vuotta tulee täyteen.

Venäjän muuttuvat viholliskuvat esillä

Liperi-Seuran järjestämä luentosarja sai kesäkuun alussa jatkoa liperiläisen historiantutkija Kati Parppein esityksellä ”Venäjän muuttuvat viholliskuvat”. Parppei on Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori ja Venäjän historian dosentti.

Maalinteko on Tiilikaisen Milan mieleen

Jyrin kentillä viiletti taas kesäkuisena torstai-iltana satamäärin tulevaisuuden jalkapalloilijoita. Maakunnallinen kortteliliiga jatkui Ylämyllyn Yllätyksen isännöimänä. Mukana oli 51 joukkuetta ja viitisensataa pelaajaa.

Käsämään on pohdinnassa vastaanottokeskus

Käsämän Veljesharjun eli entisen oppilaitos Luovin alue on saanut uusia toimijoita lisää. Paikan omistaa edelleen pääosin Hengitysliitto.

Saduntarha toista kesää auki

Saduntarhan yrittäjä Satu Kuokkanen pitää auki Salokylällä auki puutarhaansa toista kesää. Puutarha rakentui kodin pihapiiriin pari vuotta sitten. Valikoimassa on muun muassa kesäkukkia, vihanneksia ja yrttejä.

Unelmien Mustang rakentui romusta uudelleen

Viinijärveläisen Reijo Ikosen autounelmalla oli vain yksi nimi, Mustang-66. Kymmenvuotiaana poikasena hän näki autolehti Tuulilasissa jutun Mustangista, ja haave oli selvä: saada joskus oma.

Kaatamon Atsinlammella aloitettiin kesäliikuntatuokiot veden äärellä

Kaatamon Atsinlammella aloitettiin kesäkuun ensimmäisenä tiistaina vapaa-aikapalveluiden kesäkiertue, jossa Liperin vapaa-aikaohjaajat ja kesäsijaiset kiertävät uimarannoilla aktivoimassa lapsia ja nuoria sekä vähän vanhempiakin.

E-kirjasto tuo lainattavaa mobiiliin

Kuntien yhteinen E-kirjasto avautui myös liperiläisten ja rääkkyläläisten käyttöön huhti-toukokuun vaihteessa. E-kirjastosta on mahdollista lainata e-kirjoja, äänikirjoja sekä digilehtiä. Uuden palvelun lanseeraus viivästyi ensin reilulla viikolla eikä sujunut täysin ongelmitta.

Kesäleiri on varma loman merkki

Ylämyllyn kesäleirit alkoivat viime viikolla Liperin kunnan kädentaitoleirin sekä Yllätyksen jalkapalloleirin merkeissä. Leirikesä sai tällä viikolla jatkoa, kun maanantaiaamuna Jyrinkylässä käynnistyivät sekä Joensuun seudun kansalaisopiston kuvataideleiri että Liperin kunnan Kirmaus kesään -leiri.

Neljä ottelua, neljä voittoa Viinijärven Urheilijoille

Viinijärven Urheilijoiden naisten Suomensarjan joukkue porskuttaa sarjakärjessä puhtaalla pelillä. Joukkue on pelannut neljä ottelua ja puhtaita kahden jakson voittoja on plakkarissa saman verran.

Hirvosen puutarha löysi toimintamallinsa

Hirvosen puutarhan yrittäjä Antti Hirvonen kertoo löytäneensä viimeisten kahden kolmen vuoden aikana toimivan mallin yritykselleen, jonka hänen isänsä Kalevi perusti yli neljäkymmentä vuotta sitten Mattisenlahden Kaskesniemeen.

Suomenmestarit nukkuivat Ylämyllyllä – Power Cup toi Ylämyllylle vajaat 800 majoittujaa

Lentopallon Power Cup pelattiin viime viikolla Joensuussa ja turnaus toi Pohjois-Karjalaan joukkueita ympäri maailman. Ylämyllyn koulun Jyrin ja Paloaukean yksiköissä majoittui keskiviikosta sunnuntaihin lähes sata joukkueellista pelaajia.

Mattisenlahden ja Salokylän koulujen lakkauttaminen listalla

Valmistuneen kouluverkkoselvityksen työryhmä esittää, että Liperissä olisi jatkossa vain kolme taajamakoulua. Tämä tarkoittaisi kahden kyläkoulun, Salokylän ja Mattisenlahden koulun, lakkauttamista.

Kokkikurssilla syntyi tortillapitsoja ja muffinsseja

Liperin koulun kotitalousluokassa kävi maanantaina kova kuhina, kun Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ja Marttojen yhteistyössä järjestämä Ässäkokki-kurssi rantautui kirkonkylälle. 7–12-vuotiaille suunnattu muutaman tunnin mittainen kurssi toteutetaan kesäkuun aikana yhdeksän kertaa eri puolilla maakuntaa.

Kihauksen kohtalon tahdit – ”Musiikki ei lopu, kulttuuri ei lopu”

Kihaus Folk -festivaalia järjestävä Rääkkylä Folk ry tarvitsee uusia aktiiveja toimintansa jatkumisen turvaamiseksi. Vuonna 2007 perustetun Rääkkylä Folk ry:n puheenjohtajana toimiva Mammu Koskelo kertoo, että yhdistyksen viisihenkinen hallitus tarvitsee uusia jäseniä erovuoroisten tilalle.

SBS Jekku taistelee talvella Kakkosessa

Liperiläiselle salibandyseura Jekulle avautui ensi kaudelle paikka alueelliseen miesten 2-divisioonaan. Mahdollisuus nousuun tuli, kun joukkueiden määrää laajennettiin kymmenen joukkueeseen. Kakkosdivisioona on Suomessa salibandyn neljänneksi korkein sarjataso.

Venäjän uhkaan varauduttava

Liperiin saatiin vierailulle ennen sunnuntain EU-parlamenttivaaleja kolmas ehdokas. Hän oli julkisuudessa paljon esillä ollut eläkkeellä oleva sotilas ja ensimmäisen kauden kansanedustaja, Kokoomuksen Pekka Toveri. Hän on toiminut urallaan muun muassa Puolustusvoimien tiedustelupäällikkönä.

Viinijärven koulun purkutyöt käyntiin kesällä

Liperin maanantaisessa kunnanvaltuuston kokouksessa koettiin yllätyskäänne, kun vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä Keskusta teki ryhmäesityksen Viinijärven koulun rakentamishankkeen vauhdittamisesta.

Timo Monosesta reservissä sotilasmestari

Liperiläinen Timo Mononen ylennettiin Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä 4.6. reservissä sotilasmestariksi. Sotilasarvo on aliupseerien korkein. Rääkkyläläinen Kari Kulmala ylennettiin  ylivääpeliksi.

Ylioppilas tähtää eläinlääkäriksi

Liperiläisen Enna Käyhkön lukiotaival on ohi ja loppukesästä siintää muutto tulevaan opiskelukaupunkiin Helsinkiin. Takana on opettavaiset kolme vuotta. – Lukiossa tuli pieni alkushokki, kun tahti oli kova ja aineita paljon. Piti hyväksyä, ettei aika riitä keskittyä kaikkeen, Käyhkö muistelee. 
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.