8.10.2024
Hulppea pihattotyömaa valmistumassa Viinijärvellä

Viinijärvelle Siikoniementielle on valmistumassa hulppea uusi pihattonavetta tämän vuoden loppupuolella. Hannu Hämäläisen Maitomeri Oy -nimiselle yritykselle ja tilalle valmistuu yli 2 700 neliömetrin pihatto, jossa on 239 paikkaa lypsävälle karjalle.
8.10.2024
Yrittäjät samassa tilassa

Teemu Hyttisen ja Jenni Hentelän yritykset ovat kätevästi samassa tilassa Liperin kirkonkylällä. Häyrynlahdentien varressa asuville yrittäjille kirkonkylällä oleva työtila käy hyvin, koska rakennusalalla toimivalla Hyttisellä ja osa-aikaisesti sote- ja kauneusalalla työskentelevälle Hentelellä työt ovat sopivan matkan päässä.
8.10.2024
Maasta löytyy metallia ja aarteita

Roukalahden marttayhdistyksessä Liperissä opiskeltiin syyskuisena iltana metallinetsintää. Aarteiksi ei kaikkia maaperästä hälytysääniä signaloivia esineitä voi kuitenkaan luonnehtia. – Eniten löytyy metallisia pullonkorkkeja, naurahti luennon pitänyt Jussi Torssonen.
4.10.2024
Jouhkimon tasoristeyspäätös ensi vuonna

Väylävirastossa on valmisteltu jo jonkun aikaa Viinijärven taajamassa ja sen läheisyydessä tasoristeysten muutoksia. Risteyksiä ollaan sulkemassa tai niiden kauttakulkuoikeutta rajataan.
2.10.2024
Rääkkylän entinen kunnanjohtaja valitti hyvinvointialueen investointipäätöksestä
Rääkkylän entinen kunnanjohtaja Yrjö Eronen on jättänyt Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valituksen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston 11. syyskuusta tekemästä päätöksestä liittyen investointisuunnitelmaan.
2.10.2024
Liperin raviradan omistava Hevosystäväinseura tarvitsee uuden hallituksen

Liperin Hevosystäväinseura järjestää kolmen viikon päästä ylimääräisen yleisen kokouksen. Sillä ei ole tällä hetkellä toimivaa hallitusta, joten ylimääräisen kokouksen asiana on saada valituksi uusi hallitus.
2.10.2024
Paikallinen sotahistoria tutuksi

Syyskuisena lauantaina kokoontui suuri joukko paikallishistoriasta kiinnostuneita Viinijärven ja Käsämän kattavalle retkelle. Viinijärven kyläyhdistyksen järjestämällä kierroksella alueen sotahistoriaan perehtyneet Ulla Jolkkonen ja Jouko Koivu kertoivat paikallisten elämästä sotien aikana sekä johdattivat kiinnostuneet tarkastelemaan sodan kylälle jättämiä jälkiä.
1.10.2024
Valtuutettujen määrä vähenee

Rääkkylän kunnanvaltuustossa käytiin läpi ja hyväksyttiin talouden osavuosikatsaus vuoden ensimmäisen puolikkaan osalta. Tulosennusteen mukaan kuluva vuosi olisi noin 400 000 euroa ylijäämäinen. Kunnanjohtaja Esko Rautiainen totesikin, että tämä vuosi kunnassa vielä selvitään, mutta ensi vuoden suhteen on paljon epävarmuustekijöitä.
1.10.2024
Tuleva ja entinen kunnanjohtaja esillä valtuustossa

Liperin kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa kuultiin kahta kunnanjohtajaksi ehdolla olevaa henkilöä ja muistettiin myös eläkkeelle jäävää kunnanjohtajaa. Valtuusto kokoontuu uudelleen ensi maanantaina ja tekee valinnan Pellervo Hämäläisen ja Pasi Marjakankaan välillä. Kunnanjohtaja Hannele Mikkanen päästettiin eläkepäivien viettoon kiitossanojen kera.
1.10.2024
Suolaisuuden pohdintaa

Leipäkilpailuun osallistuneiden leipien maistelupöydän tykö virtasi kävijöitä tasaisena norona heti tapahtuman alkuminuuteista lähtien. Viidentoista ruisleivän ja kuuden vaaleamman leivän makuja ja ominaisuuksia olivat ensimmäisten joukossa analysoimassa myös Hannu Kurkinen ja Jari Vidgren. Kuhmosta Liperiin saapunut Kurkinen osallistui itsekin leipäkilpailuun. Tällä kertaa hänelle ei irronnut sijoitusta kärkikolmikossa.
1.10.2024
Keskustie avattiin juhlavasti – ”Tie tulee nyt sykkimään elämää ja vilskettä”

Liperin Keskustie avattiin maanantaina juhlallisin menoin. Tien korkeimmalle kohdalle, kiveyksin tehdyn Liperin vaakunan tuntumaan oli kokoontunut iso joukko kunnan työntekijöitä ja kyläläisiä todistamaan seremoniaa.
1.10.2024
Puuro ja leipä maistuivat hyvin

Leipien yhteismyyntipöytä ja uutispuuro ovat eräällä tavalla Leipäpäivän kulmakiviä. Tänä vuonna yhteismyyntipöytään saatiin 124 kappaletta leipiä. Myyntipöydän leivät ovat olleet haluttua tavaraa ja tiski onkin tyhjentynyt hyvissä ajoin ennen tapahtuman päättymistä, viimeinen leipä teki kauppansa kellon yhden maissa. Tämän tiesi myös Liperin kirkonkylän läheisyydessä asuva Markku Asikainen.
1.10.2024
Rääkkylän ja Liperin konttorit jatkavat

Uusi OP Pohjois-Karjala aloittaa toimintansa vuoden 2025 huhtikuun alussa. Kyse on neljän OP-pankin tänä vuonna päätetystä yhdistymisestä. Ensi keväänä yhdistyvät nykyiset Liperin, Outokummun, Vaara-Karjalan ja Pohjois-Karjalan Osuuspankit, joista viimeisimpään Rääkkylä kuuluu.
1.10.2024
Perinnetapahtumassa heräteltiin muistoja traktoreiden äärellä

Hakoja, tonkkia ja veteraanikoneita -tapahtumassa oli jälleen esillä vanhoja työkoneita, traktoreita sekä hieman uudempaa innovaatiota. Leipäpäivän kanssa rinnan järjestetty tapahtuma keskittyi Tähkä-museon alueelle.
30.9.2024
Leipäpäivässä arviolta 5000 kävijää

Liperin Leipäpäivä saavutti kävijämäärässä suuren suosion. Viime vuoden tavoin koulukeskuksen ja Tähkä-maaseutumuseon alueella järjestettiin samassa yhteydessä Hakoja, tonkkia ja veteraanikoneita -tapahtuma. Kokonaisuutena tapahtumissa kävi järjestäjien arvioiden mukaan yli 5000 vierasta, jolla ylittyi viime vuoden kävijämäärä noin tuhannella.
29.9.2024
Myös vaaleiden leipien voitto meni Käsämään

Leipäpäivän yhteydessä järjestetyn leipäkilpailun muiden leipien sarjaan tuotiin kuusi paistosta, joissa oli käytetty varsin erikoisiakin aineksia aina polentasta kurpitsaan. Vain yhdessä oli tänä vuonna selkeä koriste, tähkäkuvio, pinnassa.
28.9.2024
Ruisleipäkilpailun voittaja oli sujauttanut taikinaan hippusellisen kauralesettä

Sadonkorjuutapahtuman yhteydessä järjestetyn ruisleipäkilpailun voittajaksi selvisi 15 osallistujan joukosta käsämäläinen Tuula Malinen.
27.9.2024
Porkkanaviestissä vipinää sateesta huolimatta

Ennuste rankkasateesta ei lannistanut porkkanaviestiin tulijoita Rääkkylässä. Syystorilla sen sijaan oli vain muutamia myyjiä, jotka olivat linnoittautuneet kunnantalon katoksen alle.
27.9.2024
Sydänterveyttä paremmaksi luentojen ja mittausten kautta

Torstaina Liperin Sydänyhdistyksen Sydänkahvilassa Yhteisötalolla kuunneltiin verkkoluentoa liittyen sydämen eteisvärinään sekä mitattiin verenpainetta ja veren sokeria.
27.9.2024
Perjantaina ja lauantaina vietetään Nälkäpäivää

Tänään ja huomenna on vaikea olla huomaamatta kauppojen edustoille jalkautuneita vapaaehtoisia. Punaliiviset kerääjät ovat ojentaneet auttavan kätensä Nälkäpäivä-keräykselle.
27.9.2024
Pöyräilijöiden reitistöjen opastus paranee

Pohjoisen Saimaan ympärille on tavoitteena synnyttää retkipyöräilyreitistöä kansainvälisesti kasvavan matkailumuodon innoittamana. Projektin taustalla on Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hanke.
26.9.2024
Mölkky innostaa pelaamaan Penttilänpihassa

Liperin kirkonkylällä asuva Liisa Karttunen on vetänyt aiemmin mölkkyä Kirkkolahdella Makasiinin rannassa. Pelaajat hupenivat pikkuhiljaa ja Karttusen piti miettiä uutta paikkaa ja pelaajia.
23.9.2024
Niilo Vaskon elämässä riittää tutkittavaa

Maakunnan pääkaupungissa asuva 85-vuotias Leena Immonen on tehnyt reilut parikymmentä vuotta sukututkimuksia, joiden haarat yltävät myös Liperiin ja Korpivaaran surmiin elokuun alussa 1944.
23.9.2024
Kenttä avattiin tiukkojen vaiheiden jälkeen

Niemisessä pitkään kestänyt odotus päättyi viime lauantaina, kun remontin alla ollut pallokenttä päästiin vihdoin avaamaan. Pallokentän remontissa oli paljon hidasteita ja ongelmia, jonka vuoksi uuden kentän avausottelu siirtyi heinäkuulta syyskuun loppupuolelle.
17.9.2024
Yhdessä isovanhempien kanssa on mukavaa!

Liperin seurakunnan toista kertaa järjestämä vuosittaiseksi suunniteltu päivä isovanhemmille ja lapsille oli täynnä lämmintä yhdessäoloa. Kuoringan leirikeskuksessa aurinko helli syyskuisena lauantaina niin paljon, että rannalla lämpisi myös sauna ja järveen uskallettiin pulahtaa.
17.9.2024
Vuosikymmenten jälkeen

Liperin kesäravintola Summerissa ei syyskuisena lauantaina olisi uskonut, että koolla oli toisen maailmansodan aikana, vuonna 1942 ja 1943 syntyneitä entisiä nuoria. Seitsemän virkeää luokkakaverusta oli pohtimassa yhteisen tapahtuman järjestämistä.
17.9.2024
Välikankaan Automuseolla harrastustapahtuma

Ylämyllyn Wanhalla automuseolla Välikankaalla pidettiin lauantaina autotapahtuma kesän päätteeksi. Tarjolla oli lähinnä autonosia ostettavaksi tai vaihdettavaksi. Pohjois-Karjalan Automobiilikerhon puheenjohtaja Jukka Huovinen totesi, että tapahtuma on huomattavasti pienimuotoisempi kuin Susirajan rompepäivät. Se vetää paikalle tuhansia kävijöitä.
17.9.2024
Hautausmaa henkii historiaa

Eläkeliiton Viinijärven yhdistyksen suunniteltu kulttuurikävely Taipaleen ortodoksisen seurakunnan hautausmaalle ei sateisena syyskuun torstaina onnistunut, mutta johdattelijaksi lupautuneen Ulla Jolkkosen miettiessä vaihtoehtoista ohjelmaa kerholaiset halusivat hänen kuljettavan tarinaa sisätiloissa.
17.9.2024
Käsämässä nousivat esille koulujen ja Luovin tilanne

Liperin kunnanhallitus järjestää vuosittain kyläiltoja, joissa on mukana luottamushenkilöitä ja virkamiehiä kertomassa ajankohtaisista asioista ja kuuntelemassa alueiden asukkaiden ajankohtaisia tuntoja. Nyt vuorossa oli Käsämän kyläilta, jossa kuultiin Luovin alueen uusia toimijoita. Paikalle tulleita kiinnosti muun muassa kyläkoulujen jatko.
17.9.2024
Tietyöt jatkuvat Liperinsalossa

Liperissä on parhaillaan menossa kolmen tien parannus- ja päällystystyöt. Ely-keskuksen hallinnoimat ja Peab Industryn urakoimat työt siirtyivät viime viikolla Mattisenlahden tieltä Liperisalon tielle. Viimeisenä on vuorossa Pöytälahdentie Kaatamossa Liperin ja Outokummun rajamailla.
13.9.2024
Yllätyksen naiset varmistivat nousun Kakkoseen

Ylämyllyn Yllätyksen naisten joukkue varmisti kauden viimeisessä pelissä nousun Kakkoseen kotivoitolla Juniori STPS:tä. Maaliluvut olivat 5-1 (4-1). Peliä oli seuraamassa liki 150 katsojaa.
11.9.2024
Perhekoti Pikku Pirtti tarjoaa vanhuksille yhteisöllistä asumista

Salokylälle on perustettu vuoden alussa vanhusten perhekoti. Perhekoti Pikku Pirttiä pyörittää Enosta Liperiin muuttanut Miia Laakkonen puolisonsa Timo Laakkosen avulla. Lähihoitajana vanhusten hoivakodissa aiemmin työskennellyt Miia sai idean perhekodin perustamiseen edellisen työpaikkansa lämpimän yhteisöllisyyden pohjalta. Nyt Miia Laakkonen pyörittää perhekotia täysipäiväisesti, kun taas puoliso käy päivätöissä asukkaiden auttamisen ohessa.
11.9.2024
Saaristo-Parovuoren maalaamat ikonit näytteillä

Liperiläisen Helena Saaristo-Parovuoren ikoninäyttely jatkuu Joensuussa Ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa aina vuoden loppuun saakka. Näyttely nimi on Rukouksella ja vaivannäöllä. Tekijän mukaan ikoneista puhutaankin, että ikonimaalaus on rukous. Ikonien maalaaminen on Helena Saaristo-Parovuoren mukaan hyvin aikaa vievää – yksi ikoni vaatii kymmenien tuntien työn.
10.9.2024
Viinijärven kirjasto muutti kaksikymmentä metriä

Viinijärven paikkaansa muuttanut kirjasto avautui uudella paikalla syyskuun ensimmäisenä maanantaina. Kirjasto on päiväkotisiiven toisessa päässä yhdessä luokkahuoneessa ja osin käytävällä.
10.9.2024
Sää suosi Rääkkylän frisbeegolfin pitäjänmestaruuskisoja

Frisbeegolfin pitäjänmestaruudesta kilpailtiin Rääkkylässä viime torstaina. Kesäisen lämpimänä iltana olosuhteet olivat mitä parhaat eikä tyynessä säässä tarvinnut tuulenkaan suhteen taktikoida. Lajissa on kilpailtu Rääkkylässä pitkälti toistakymmentä vuotta.
10.9.2024
Valmentajien valmentaja hyödyntää kansainvälisiä oppeja

Syyskuun alussa aloitti Ylämyllyn Yllätyksessä uutena valmennuspäällikkönä Maru Grönroos. Hän työskentelee lokakuulle asti yhdessä Markku Ihalaisen kanssa, joka muuttaa Etelä-Suomeen uusien haasteiden perässä.
10.9.2024
Ammatilliset alat esittäytyivät Ylämyllyllä nuorille

Riveria 60 Roadshow kaartoi Liperiin Ylämyllyn Shellin parkkipaikalle keskiviikkona esitellen eri ammatillisia aloja sekä tarjoten muun muassa kilpailuja ja ilmaista soppaa kävijöille. Pohjois-Karjalassa 60 vuoden ajan ammatillista koulutusta tarjonnut organisaatio vieraili myös kiertuerekkojen kanssa myös Rääkkylässä elokuun viimeinen päivä.
10.9.2024
Seurakunnan taideillassa puuhaa koko perheelle

Liperin seurakunnan leirikeskuksella järjestettiin viime keskiviikkona perheiden taideilta. Iltatapahtumaa järjestämässä ollut Liperin seurakunnan varhaiskasvatuksen ohjaaja Outi Toppi kertoi, että taideiltaa on toteutettu jo useamman vuoden ajan ja suosio on ollut vuosivuodelta hyvä.
10.9.2024
Rollaattoriratsiassa kirkonkylällä laitettiin kulkupelit liikennekuntoon

Liperissä Penttilän pihapiirissä viime lauantaina järjestetyn taiteiden iltapäivän aktiviteetit ulottuivat taiteiden ulkopuolellekin. Parin sadan metrin päässä sijaitsevan hoivakodin pihalle oli pystytetty Rollaattoriratsia, jossa rollaattoria apuvälineenä käyttävät kuntalaiset pääsivät tarkastuttamaan kulkupelinsä alan ammattilaisella.
10.9.2024
Taiteiden iltapäivässä oli tekemistä kaikenikäisille

Liperissä Penttilä-salin pihapiirissä järjestettiin viime lauantaina ensimmäistä kertaa kaiken ikäisille kuntalaisille suunnattu Taiteiden iltapäivä. Tapahtumaa järjestämässä ollut Riitta Linkola kertoi idean tapahtumaan tulleen viereisestä vanhusten palvelutalosta.

