Lavatanssijat yllätettiin pikkujouluissa kahteen otteeseen

Liperin Lavatanssijoiden puheenjohtaja Pirjo Kettusen onnistui yllättää muut seuran aktiivitoimijat sekä koko tanssiyhteisö tiistaina kauden viimeisissä harjoituksissa. Pikkujouluteemaisessa illassa Liperin koulun pienessä salissa tanssijoita odotti koko lavan täyttänyt ukulele-orkesteri.

Lastenohjaaja Kirsi Sorvari pitää työstään Liperin seurakunnassa

Liperin seurakunnan uudehkon lastenohjaaja Kirsi Sorvarin sukunimi sattuu olemaan sama kuin seurakunnan kanttorin. Ja siitähän hän on saanut kuulla kysymyksiä.

Presidentin luottokuvaaja juhlii itsenäisyyttä Linnassa

Tasavallan presidentti Alexander Stubbin viralliset muotokuvat keväällä 2024 ottanut Jussi Ratilainen innostui valokuvaamisesta jo alakoululaisena. Liperin Salokylällä perheensä kanssa elänyt Ratilainen syntyi Joensuussa, mutta perheenisän Paavo Ratilaisen työskenneltyä Taipaleen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana lapsuus ja nuoruus kului Liperissä. 

Tuore ylioppilas haluaa pelata pesäpalloa ja opettaa

Ylämyllyläisen Amanda Piiroisen lukiourakka saa torstaina hienon päätöksen, kun hän pääsee painamaan päähänsä valkolakin. Piiroinen suoritti opintonsa Joensuun yhteiskoulun lukion erityisen koulutustehtävän urheilulinjalla kolmessa ja puolessa vuodessa.

Vuoden ensimmäisen vauvan sukunimi on toista vuotta peräkkäin Puhakka

Tämän vuoden ensimmäinen vauva syntyi Rääkkylään vasta lokakuussa. Vuoden ensimmäisen titteli meni toista vuotta peräkkäin samaan perheeseen, kun Leea Bröckerin ja Jyrki Puhakan poika, Kasper Puhakka, kiiri viime vuoden ensimmäisenä rääkkyläläisenä maailmaan.

Antti-patsaan saajaksi valikoitui Rääkkylän oma rautakauppa

Kotiseutu-uutisten tämän vuoden Antti-patsas myönnettiin Rääkkylässä toimivalle Rautakauppa Kaupparinne Oy:lle ja sen kauppiaalle Harri Mikkoselle. Kauppiaana neljä vuotta toiminut Harri Mikkonen on onnistunut isompien ketjujen puristuksessa kehittämään ja laajentamaan yrityksen toimintaa kannattavasti.

Seutuopistolla riittää kurssitarjontaa Liperin alueella

Joensuun seudun kansalaisopistolla riittää edelleen vankasti kurssitarjontaa Liperissä. Ylämyllyllä asuva koulutussuunnittelija ja opettaja Satu Nevalainen kävi viime viikolla esittelemässä Ylämyllyn kirjastolla opiston toimintaa ja kursseja. Liperissä järjestään meneillään olevan lukuvuonna noin 250 kurssia.

Liperin kirkon esteettömyysluiskat ensi vuoden talousarvioon – Kirkkolain muutokset voivat hidastaa prosessia

Liperin kirkon esteettömyyden parantamiseksi tähtäävän projektin toivotaan muuttuvan vihdoin todeksi. Toteutusta esitetään Liperin seurakunnan vuoden 2025 talousarvioon, mutta mutkaton matka ei vielä ole.

Lumiukko pääsi Eevi Janttosen postikorttiin Viinijärven kirjastolla

Viinijärven kirjastolla askarreltiin marraskuun  viimeisellä viikolla joulupostikorttien parissa kulttuuri- ja vapaa-aikaohjaaja Riitta Linkolan opastuksella. Yksi mukana olleista oli Viinijärven koulun ykkösluokkalainen Eevi Janttonen.

On oikeus leikkiä, on oikeus toivoa

Viime keskiviikkona vietetyn lastenoikeuksien päivän kunniaksi Ylämyllyn seurakuntalolla järjestettiin lapsiperheille tapahtuma, jossa perheet pääsivät pohtimaan lasten oikeuksia sekä pitämään hauskaa erilaisten tehtävien parissa. Perheitä seurakuntatalolla vieraili useampi kymmen.

Maakunnallisen yrittäjäpalkinnon sai Linnaan kutsuttu Matti Sallinen

Hyvin monelle liperiläiselle tuttu kauppias Matti Sallinen on saanut tänä syksynä nauttia huomionosoituksista niin valtakunnan kuin maakunnankin tasolla.

LK-Huolto laajensi toimitilojaan Ylämyllyllä

Ylämyllyllä ja Viinijärvellä toimiva LK-Huolto Oy laajensi toimitilojaan Ylämyllyntiellä sijaitsevalla yritystontilla. Kiinteistönhuoltopalveluja tarjoava Jukka ja Pekka Ikosen yritys on rakennuttanut tämän vuoden aikana 500 neliömetrin lämpimän hallin kalusto- ja toimitilaksi niin sanotussa kakkosvaiheessa. Halli on kokonaan valmis joulukuussa.

Musiikki yhdisti työksi asti

Ylämyllyllä asuvat Nina Kari ja Harri Piiroinen tutustuivat toisiinsa muutama vuosi sitten lauluharrastuksessa. Nykyisin pariskunnan keikkailun taustalla on Oikea Valinta -niminen yritys.

Elävä kuva iski jo 1950-luvulla Veikko Salliseen – Sallila ja sen aarteet vilahtelevat valkokankaalla

Veikko Sallinen on tallettanut elämää filmeille, muistikorteille ja kännyköihin jo kahdeksalla eri vuosikymmenellä. Sallinen ja useat hänen aarteistaan ovat päässeet myös linssin toiselle puolelle.

Viinijärven koulun supistetut suunnitelmat julki – Liikuntasalia kutistettu ja kuntosali kumitettu

Viinijärven koulun rakentamiseen ja peruskorjaukseen tähtäävät suunnitelmat on viilattu tasolle, jonka pitäisi mahtua valtuuston asettamaan 8,25 miljoonan euron raamiin. Viime kevään 10,5 miljoonan euron suunnitelmaa on saatu edullisemmaksi neliöitä ja kuutioita vähentämällä, tiloja järkeistämällä ja varustetasoa madaltamalla.

Eronen tekee musiikkia itselle tärkeistä runoista

Muusikko, kirjailija ja kuvataiteilija Virpi Erosen viimeisin teos tai paremminkin teoskokoelma julkaistaan ensi torstaina muun muassa Spotifyssa. Eronen on tehnyt sävellykset ja sovitukset kolmeen pieksämäkeläisen kirjailijan Aki Luostarisen runoon.

Isä ja tyttäret lähtivät yhdessä nuokkarille

Helmiina, Iida ja Toni Mehto olivat ensimmäisen tunnin aikana ainoat tyttäret ja isä -pari, joka oli lähtenyt yhdessä perheiden nuokkariin Viinijärven nuokkarille. Tapahtumaa järjestämässä olleet Viinijärven nuokkarin vapaa-aikaohjaaja Mikael McKeough ja perheohjaaja Kati Mäkisalo kohtaamispaikka Kodalta toivoivat seuraavalla kerralla lisää vanhempia paikalle. 

Lapsiperheillä riitti askarreltavaa

MLL:n Liperin yhdistys ja Karelia-ammattikorkeakoulun varhaiskasvatuksen sosionomeiksi opiskelevat järjestivät MLL:n päiväkodissa Jyrissä perheiden tapahtuman lauantaina. Teeman nimenä oli Luova lauantai, joka piti sisällään runsaasti erilaista tekemistä lapsille ja perheille.

Siun soten tarjonta kiinnosti ikäihmisiä

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen eli tuttavallisemmin Siun soten ikäihmisille suunnatut palvelut kiinnostivat iäkkäämpiä liperiläisiä marraskuisena tiistaina. Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -teemapäivä veti kymmeniä osanottajia terveyskeskukseen kirkonkylälle ja seurakuntatalolle Ylämyllylle. 

Ylämyllyn lastensuojeluyksikkö valmistumassa

Humana lastensuojelupalvelut ja Hoivarakentajat  Oy rakentavat parhaillaan yhdessä Ylämyllylle uutta lastensuojeluyksikköä. Lastensuojelulaitos nousee aivan ikäihmisten palveluyksikön Honkahovin ja Honkalampi-keskuksen naapuriin Lampitielle.

Islabin säästötoimet iskisivät Liperiin

Näytteenottopalveluja Itä-Suomessa tuottava Islab hyvinvointiyhtymä on julkaissut säästöohjelmansa, joka tähtää ensi vuonna kahden miljoonan euron sopeuttamistoimiin. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, leipäpitäjässä on tulevaisuudessa vain yksi näytteenottopiste.

Siun soten palveluiden tarjonta kiinnosti ikäihmisiä

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen eli tuttavallisemmin Siun soten ikäihmisille suunnatut palvelut kiinnostivat iäkkäämpiä liperiläisiä marraskuisena tiistaina. Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu -teemapäivä veti kymmeniä osanottajia terveyskeskukseen kirkonkylälle ja seurakuntatalolle Ylämyllylle.

Digitaaliset palvelut helposti saavutettavissa – osalle väestöä

Siun sote avasi noin puoli vuotta sitten digitaalisten palvelujen alustan korvaamaan esimerkiksi Omaolo-palvelua.

Erätarinoita mailta ja vesiltä

Kirjailija Matti Kettunen sai nuoruudessaan kotiseuduiltaan Rääkkylän Pötsönlahdelta sellaisen kipinän kalastukseen, metsästykseen ja muuhun erästelyyn, että sen seurauksena hän on tehnyt tai ollut tekemässä liki kolmeakymmentä erähenkistä teosta.

Nuori yrittäjä hankkii venerahoja

Rääkkyläläinen 13-vuotias Verneri Laasonen aloitti 4H-yrittäjänä viime kesänä.  Laasonen suoritti yhden opintopisteen laajuisen yrityskoulutuksen verkossa, jonka jälkeen hän perusti oman toiminimen, Verkun Virma.

Liperin Osuuspankilla huikea tulos vuodelta 2023 – Myös rakennusliike ja piirakkapaja hyviin tuloksiin

Vuoden 2023 Liperissä yhteisöveron maksajien kärkikaksikko ei yllätä. Liperin Osuuspankin yli neljän miljoonan euron tulos sen sijaan on huomattavasti tavallista kovempi. Yhteisöveroja pian maakunnalliseen pankkiin yhdistyvä OP Liperi maksoi yli 800 000 euroa.

Harjannostajaiset vuokratalokohteella

Ylämyllyllä vietettiin viime viikolla harvinaisia, mutta tarpeellisia harjannostajaisia. Rännitielle on valmistumassa yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen  vuokrataloyhtiön kerrostalokohde. Kiinteistö Oy Liperin vuokratalot hallituksen puheenjohtaja Esko Karkkonen totesi, että edellinen kohde valmistui vuonna 2000.

Jekulle kitkerä jatkoaikatappio

Salibandyn kakkosdivisioonassa pelaava liperiläinen Jekku koki kotiottelussa Ylämyllyllä kitkerän jatkoaikatappion Tuupovaaran Dynamolle maalein 7-8. Varsinaisella peliajalla tehtailtiin siis neljätoista maalia. 

Liperin Hevosystäväinseuralle puhalletaan uutta henkeä

Liperin Hevosystäväinseuralle saatiin valittua hiljattain uusi yhdeksänjäseninen hallitus, jossa suurin osa jäsenistä on tuttuja edellisestä hallituksesta. Hallitus  valitsi seuran puheenjohtajaksi Kimmo Suomalaisen ja varapuheenjohtajaksi Tero Makkosen.

Tasoristeysten päivitys Käsämässä

Joensuun ja Viinijärven välisellä rataosuudella on parhaillaan menossa kahden tasoristeyksen päivittäminen. Tasoristeysten sähköt ja turvalaitteet uusitaan Käsämässä vierekkäisissä risteyksissä.

Urheilukauppias ja suksihuoltaja yhteistyöhön Pärnällä

Liperin Pärnävaaralla niin sanotulla ala- ja kotaparkkipaikalla sijaitseva Antti Toivolan Pärnävaaran suksihuolto saa leveämmät hartiat, kun Joensuun Intersportin urheilukauppias Tommi Martikainen aloitti ketjun kaupanteon myös Pärnällä.

Rääkkylän vuoden yrittäjä kehottaa rohkeuteen

Rääkkylän Yrittäjien vuoden yrittäjä on tänä vuonna Aija Boehm-Tiainen Pässikallion puutarhatilalta. Hän toiminut yrittäjänä vuodesta 2011 asti ja ollut mukana muun muassa yrittäjäyhdistyksen hallituksessa kahdeksan vuoden ajan ennen poisjäämistään. Boehm-Tiainen kehottaa rohkeasti tarttumaan yrittäjyyteen, jos mahdollisuus tulee vastaan.

Taipaleenjoen valuma-alue pilottina

Ely-keskus myönsi heinä-syyskuussa maakunnan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta yhteensä yli 5,3 miljoonaa euroa.

Salokylällä terveysliikuttiin ja testattiin hyvinvointia

Liperin kunnan Ikiliikkujat -hanke kokosi terveysliikuntailtapäivän muodossa hieman iäkkäämpiä kuntalaisia liikkumaan ja testaamaan hyvinvointiaan Salokylän koululle ja kylätalolle. Keskiviikkoinen loppuiltapäivä oli hieman tihkusateinen, joten valtaosa osallistujista taisi osallistua testauksiin, tutustumisiin ja sisäliikuntaan.

Juoksuoppia mestarilta

Polvijärven kartalle juossut Santeri Örn jos kuka tietää, millä eväillä pikajuoksusuoritukseen voi saada lisää potkua. Suomen nopeimman miehen titteliä kantanut Örn vieraili Liperin koululla, kun hän veti jalkapalloilijoille juoksukoulua.

Tuomas Liuksen Haka sukeltaa suomalaiseen mytologiaan

Liperiläisen jännityskirjailijan Tuomas Liuksen etsivätoimisto Haka -kirjasarja saa jatkoa. Nimeä Kova luu kantavan romaanin virallinen ilmestymispäivä on keskiviikkona. Kirjailijan tunnelmat julkaisun alla olivat helpottuneet, mutta samaan aikaan jännittyneet.

Sydänyhdistykselle puolivuosisataa täyteen

Rääkkylän Sydänyhdistys täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Yhdistys juhlistaa taivaltaan tulevana lauantaina Rääkkylän koulukeskuksessa. Sirkka-Liisa Vuorjoki on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa noin 20 vuotta.  – Toiminta on kyllä muuttunut vuosien aikana hieman aktiivisemmaksi. Meillä on nyt ollut paljon erilaisia luentoja, mutta myös liikuntatapahtumia, kertoo tällä hetkellä yhdistyksen varapuheenjohtajana toimiva Vuorjoki.

Nuorten paikan rakentamiseen toivotaan avustuksia Leaderiltä ja yrityksiltä

Liperin kunnanhallitus päätti, että nuorten paikan rakentaminen toteutetaan, mikäli rakennushankkeelle myönnetään Leader-avustus sekä siihen liittyvä tuki vapaasta kuntarahasta. Elinympäristölautakunta päätti tämän vuoden alussa nuorten paikan sijainniksi Laavupolun ja Patteristontien risteyksen vieressä sijaitsevan tontin. 

Naiset Suomen Cupin viestissä kympin sakkiin

Hiihdon Suomen Cup avattiin viikonloppuna Vuokatissa liperiläisittäin iloisissa tunnelmissa.

Kekriä kaikilla mausteilla

Perheiden omaa pyhäinpäivän viettoa kunnioittaen Liperin kirkonkylällä vietettiin kekriä lauantain sijaan komein menoin sunnuntaina. Liperin Elämystapahtumat ry:n ja Liperi-Seuran yhteisvoimin järjestämässä tapahtumassa vallitsi juhlava tunnelma.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.