Kurssille koiran kanssa

Koiran kanssa voi harrastaa vaikka mitä. On agilityä ja hirvenhaukkua, tottelevaisuuskoulutusta ja koiratanssia, jos vain muutamia mahdollisuuksia mainitaan. Koiranomistaja saattaa hyvinkin painiskella valinnan vaikeuden kanssa – tai toisaalta pohtia, onko väärin olla harrastamatta.

Vanhempien ja lasten yhteinen kokoontumispaikka

Rääkkylän perhekeskustoiminta alkoi perhekerholla. – Ajatuksena on saada matalan kynnyksen lapsiperhepalvelua lähelle kuntalaisia, perhetyöntekijä Karoliina Ohvanainen selventää.

Puolukkaa tai karpaloa – ei se niin tarkkaa ole

Happamien marjojen lisäksi piimää käytetään graafikon uusimmissa resepteissä kahteen eri leivonnaiseen: hiivattomaan soodaleipään sekä pehmeään murupiirakkaan.

Lapsiparkkia pidetään perjantaisin

Kaksivuotias Tuukka ajeluttaa keltaista pikkuautoa pitkin nukkekotia. Auto mahtuu juuri ja juuri kulkemaan oviaukosta, eikä ikkunakaan ole ajoneuvolle liian kapea paikka.

Punainen ”pussauskoppi” tervehtii Tutjunniemeen tulijoita

Maitolaitureissa on nostalgiaa ja maaseudun lempeiden kesäiltojen tuntua. Tutjunniemen satama-alueen laidalla sadetta uhmaten kesästä muistuttaa perinteisen punainen, kunnostettu kaunotar. Maitolaiturin uuden elämän takana on Kalliorannassa asuva Teuvo Tahvanainen, jonka käsissä pysyy niin vasara kuin maalipensseli.

Porkkanaisempi parempi

Ruisjauhot tuoksuvat päiväkodin keittiössä. Matalille, pienten ihmisten korkuisille pöydille on aseteltu päivän askareen edellyttämiä tykötarpeita: haarukoita, pari leivinpaperein peiteltyä uunipannua ja iso kulhollinen taikinaa.

Kotipihalta paistia lautaselle

Rääkkyläläisen Turusen rivitalokodin pihalla asustaa kymmenkunta pitkäkorvaa. Nuorin tulokas on vasta parin päivän ikäinen ja hiiren kokoinen poikanen emonsa huomassa, suurin Herkko-pupu puolestaan täyttää hoitajansa sylin. Talveksi pomputtelijat siirtyvät varastoksi muutettuun rivitalokaksioon. Tuotantokanikasvattaja Sabrina Turunen on ollut vuoden alusta alkaen, ja ensimmäiset patapuput on jo maisteltu.

Jaksaa, jaksaa, vakuuttaa ohjaaja

Hiki virtaa ja lihakset huutavat hoosiannaa Ylämyllyn koulun keltaisessa salissa. Liperin Naisvoimistelijoiden riveissä ahkeroiva jumppaohjaaja Tiia Kyllönen tsemppaa tekemään vielä muutaman burpeen – kymmenen sekuntia enää, ja sitten on aika vaihtaa seuraavaan liikkeeseen.

Leppälahden kylätalo on yhteistyön talo

Leppälahden kylätalolla vietettiin sunnuntaina talon 70-vuotisjuhlaa. Useammassakin puheenvuorossa todettiin, että talo on yhteistyön ja ystävyyden talo. Sitä on ollut rakentamassa ja vaalimassa useampi taho.

Katuviestissä yli sata juoksijaa

Rääkkylän perinteikäs toritapahtuma vietettiin lauantaina poikkeuksellisen lämpimässä säässä. Lämpömittari näytti peräti 17:ää plusastetta, kun lähtölaukaus kajahti porkkanaa viestikapulana käyttävien juoksijoiden singotessa matkaan.