Peltikukista pesiä pörriäisille

Vuonna 1996 toukokuun 27. päivän Kotiseutu-uutisissa kerrottiin tarina liperiläisestä kukkasepästä, joka taivutteli pellistä muun muassa krookuksia ja päivänkakkaroita, joista kotipaikkansa löysivät muun muassa ampiaiset.

Osa viljelee haukia, osa marjoja

Vuonna 1977 toukokuuta taiteltiin kesää kohti Kotiseutu-uutisten sivuilla muun muassa jutuilla hauen viljelystä ja vaatteita etsien.

Karhusta kouluun

Vuonna 1996 huhti-toukokuussa Kotsarissa uutisoitiin karhun vierailusta sekä Viinijärven koulun remonttikustannuksista.

Markalla tontti Onnen maasta

Kolmekymmentä vuotta sitten Kotiseutu-uutisissa tuumailtiin toukokuun alussa, että onko Rääkkylä Onnen maa. ”Kolme varmaa, viisi varattua, 80 kysyttyä. Rääkkylän tämän kevään tonttikampanja on tuottanut tulosta. Kolme tonttia on jo myyty, viisi varattu ja 80:tä on kyselty. Joku eteläsuomalainen tontinkatsoja on tosin luopunutkin leikistä ja ilmoittanut päätyneensä valmiiseen taloon.

Emäntiä lisää työpaikkojen avulla

Neljä vuosikymmentä sitten, kun Kotiseutu-uutisten logokin vaihtoi painotekniikan takia väriä vapun kaikkien sävyjen välillä viikoittain, kerrottiin Liiketaloustieteellisen Tutkimuslaitoksen raportista Teollisuuden kehittämismahdollisuudet Liperissä. Jutussa kerrotaan, että raportti hoputtaa toimimaan Viinijärven hyväksi. 

Murtojen aalto Liperissä

Arkistoja selailemalla löytyi Kotiseutu-uutisista monta varkausuutista huhtikuulta vuonna 1991. ”Tyhjillään seisovat autot ovat jo useamman viikon ajan joutuneet ilkivallan kohteeksi eri puolilla Liperiä. 

Rääkkylään lääkäri?

Vuoden 1974 huhtikuussa Kotiseutu-uutisissa iloittiin muun muassa Rääkkylän kiinnostavuuden kohoamisesta lääkäririntamalla. Vaikutti nimittäin siltä, että Rääkkylä ei ollut vajaa 50 vuotta sitten lääkäreiden ykkösvaihtoehto työpaikkakunnaksi.

Puhetta puvuista

Vuonna 1990 huhtikuussa puhetta ja pauketta Liperissä aiheuttivat muun muassa urheilupuvut. Kotiseutu-uutiset seurasi tilannetta, jossa sanansa oli sanottavana myös kuntalaisilla.

Ei ajella heikoille jäille

Arkistokatselmuksessa vuoden 1978 huhtikuun kuudennen päivän Kotiseutu-uutisista löytyi hyvin saman aiheisia uutisia, joita voimme tänäkin keväänä lehtemme sivuilta lukaista.

Eräitä huomioita vaaleista

Vuonna 1970 eduskuntavaalien aikaan Kotiseutu-uutisten toimittajat kokosivat vaalihuomioita kierroksiltaan Liperin ja Rääkkylän äänestyspaikoilta.