Säästäminen puhutti liperiläisiä 1990-luvulla – ketäpä aihe ei olisi tuolloin liikuttanut?! Liki päivälleen 27 vuotta sitten Kotiseutu-uutisissa julkaistiin gallup, jonka aiheena olivat säästövinkit.
”Ylämyllyn koulun oppilailla oli keskiviikkona kouluun mennessään kosolti normaalia enemmän kannettavaa, vaikka koulukirjat olikin päiväksi heitetty nurkkaan.
Televisiosarjoista piisasi puhetta ennen ja piisaa nykyäänkin. 1980-luvun lopulla Kotiseutu-uutisten lukijoita puhutti rääkkyläläisen Tapio Tarkiaisen esiintyminen näköradiossa.
”Perjantaina 20. päivä lokakuuta nähtiin Rääkkylän yhteiskoululla jännittyneitä ilmeitä. Tämä nähtävästi johtui siitä, että oli koittanut päivä, jolloin Rääkkylän yhteiskoulun 6 oppilasta suuntaa matkansa kohti Ruotsia.
Vuosikymmen sitten Kotiseutu-uutisissa piisasi puhetta ruoasta. Etusivulla kerrottiin paikallisen ruokaperinteen elvyttämisestä – sen tähden oli leipäpitäjässä kerätty ruokaan ja kekriperinteeseen liittyviä muistoja.
”Sitä tuli jo kouluaikana mieleen, että jos vaikka oman yrityksen…”. Näin sanoi Hannu Forsberg, jota Kotiseutu-uutiset haastatteli uuden puusepänverstaan pystyyn panon johdosta vuonna 1982. Hannu valmistui puusepäksi edellisenä keväänä ja laittoi pian jo oman yrityksen käyntiin.
Haluaisitko, että lapsesi oppisi venäjän kieltä ja perehtyisi naapurimaamme kulttuuriin? Avautuuhan raja muutaman kymmenen kilometrin päässä Rääkkylästä ja sen mukana monet uudet mahdollisuudet. Matkailu ja kaikenlainen kanssakäyminen vilkastuu.
Leipäpäivällä on Liperissä yli vuosikymmenen mittaiset perinteet. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin syyskuussa 2004 – olkoonkin, että rukiin tuoksuista juhlaa pidetään yleisesti leipämessujen jälkeläisenä.
Kouluasiat puhuttavat vuodesta toiseen. Parasta aikaa Suomessa käydään vilkasta sananvaihtoa homekouluista sekä opinahjojen tuntumaan pystytetyistä parakeista. Onhan kyseessä ilmiö, joka koskettaa monia: Ylen selvityksen mukaan väistötiloissa käy koulua 48 000 suomalaislasta.
Kyläkauppias ei kahta samanlaista työpäivää näe. Näin kertoivat Taina ja Kyösti Pennanen Kotiseutu-uutisten haastattelussa kolme vuosikymmentä sitten. Pariskunta piti tuolloin kyläkauppaa Ristin kylällä Liperissä.