Rääkkylään venäjänkielinen leikkikoulu

Haluaisitko, että lapsesi oppisi venäjän kieltä ja perehtyisi naapurimaamme kulttuuriin? Avautuuhan raja muutaman kymmenen kilometrin päässä Rääkkylästä ja sen mukana monet uudet mahdollisuudet. Matkailu ja kaikenlainen kanssakäyminen vilkastuu. Kielitaito tulee olemaan tarpeen. Näin kirjoitettiin Kotiseutu-Uutisissa kolme vuosikymmentä sitten. Suomi-Neuvostoliitto-Seuran Rääkkylän osasto oli jo jonkun aikaa suunnitellut perustaa Rääkkylään venäjänkielinen leikkikoulu, ja siitä tuli totta vuoden 1988 syksyllä.

”Aluksi vain puolisen tuntia kerrallaan”, kertoi  venäjän kieleen perehtynyt opettaja Riitta Rouvinen, joka oli lupautunut opettajaksi myös venäjänkieliseen leikkikouluun. Opetusohjelmaa ja aikaa kerrottiin täsmennettävän oppilaiden mukaan, mutta leikkikoulun kerrottiin kokoontuvan kerran viikossa, ainakin aluksi. Leikkikoulu suunnattiin pääasiassa alle kouluikäisille, eli noin 4 -7 -vuotiaille. Eka- ja tokaluokkalaisetkin pääsivät kuitenkin mukaan.

Kouluun pystyttiin ottamaan aluksi vain noin kymmenen oppilasta, ja heiltä perittiin pieni lukukausimaksu. 14.10 kello 16.30 ilmoittauduttiin ja kokoonnuttiin ensimmäisen kerran päiväkodin tiloissa.

Jalo Hartikainen, kirjoittaja on tet-harjoittelussa Kotiseutu-uutisissa

Vastaa