Liperin hyvinvointilautakunta päätti, että varhaiskasvatuksesta, maksullisista koulukuljetuksista ja iltapäivätoiminnasta ei tule koronavirusaikana laskua, kun palvelua ei käytetä.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kertoo, että tehtävämäärä ovat lähteneet viime päivinä laskuun. Ensihoito ja pelastusta on tarvittu neljännes tavanomaista vähemmän.
Valmiuslain perusteella yli 70-vuotiaat on komennettu karanteenia vastaaviin olosuhteisiin kotioloihin koronaviruspandemian vuoksi. Jos läheisten tai naapurien kauppa-apua ei ole saatavilla, voi ruokaa tilata myös kotiovelle.
Pohjois-Karjalan Osuuskaupan, PKO:n, edustajistoon on Liperistä valittu Ilkka Hyttinen, Kirsi Koppinen ja Maija Silvennoinen. Yhtään rääkkyläläistä ei edustajistoon valittu.
Koronaviruksen vaikutuksesta talouteen on puhuttu viime päivinä paljon. Suomalaisten sulkeutuminen sisätiloihin ja yli 10 hengen suuruisten kokoontumisten kieltäminen on ajanut ahtaalle muun muassa esiintyvät taiteilijat.
Koronaviruksen leviämisellä on vaikutuksensa myös bussien liikennöintiin.
Keski-Karjalassa järjestettävä Tour de Karelianpolut -maastopyöräilykilpailu siirtyy syyskuulle. Tapahtuman oli tarkoitus pyörähtää myös Rääkkylään kesäkuun alussa, mutta koronaviruksen leviämisen vuoksi sen uudeksi ajankohdaksi on kalenteroitu syyskuun 12. päivä.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää kansalaisten kokemuksia koronaviruksesta. Nyt onkin mitä otollisin tilaisuus kertoa, millaisia tunteita ja ajatuksia koronan leviäminen Suomessa ja maailmalla herättää.
Liperin kunnan nettisivuille on avattu oma sivunsa koronavirukseen liittyvään tiedottamiseen liittyen.
Dreewer-rotuinen koira oli eilen illalla pinteessä Liperin kirkonkylällä. Lemmikki oli jäänyt päästään kiinni pupun koppiin.