Liperin kunta hyvittää hoitomaksut, jos lapsi kotona

Liperin hyvinvointilautakunta päätti, että varhaiskasvatuksesta, maksullisista koulukuljetuksista ja iltapäivätoiminnasta ei tule koronavirusaikana laskua, kun palvelua ei käytetä.

Ne perheet, jotka järjestävät lapsen hoidon kotona poikkeusoloissa, hyvitetään varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perheen ilmoituspäivästä alkaen.

Iltapäivätoiminnasta perheet maksavat maalis-huhtikuussa viisi euroa päivältä toteutuneen osallistumisen mukaan.

Maaliskuussa ja huhtikuussa maksullisista koulukuljetuksista veloitetaan myönnettyjen matkojen mukaisesti kaksi euroa matkalta.

Vapaa-aikatoimen asiakasmaksut keväältä suhteutetaan järjestettyihin ohjauskertoihin.

Rääkkylässä esimerkiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen hyvittämisestä ei ole vielä päätöstä. Valtio antoi kunnille mahdollisuuden päättää itse, kannustavatko ne maksuja hyvittämällä hoitamaan lapsia kotona.

Vastaa