Reippaasti käymmä reitille lumiselle

Voitto se on pienikin voitto. Liki 20 asteen pakkanen syleili pyöräilijää ehkä hiukan liiankin viileästi.

Raikas, tyyni ja kirkas talvisää, pakkasta rapiat 18. Kohtuulliset olosuhteet Pärnävaaralta lähtevän Talvipolut eli Heinälampi Winter Trailin läpiajamiseen. 

Ennakko-oletuksena on, että ainoana heikkoutena olevan rautaisen kunnon ansiosta hyvin tamppautunut reittipolku ei ole kuin pyöräyttää päästä päähän. 

Oletus osoittautuu vääräksi, rautainen kunto on ruostunut. Heti ensimmäistä pikkunyppylää noustessa huomaan, että polkeminen on paljon raskaampaa kesään verrattuna. Vaikka reittipolku on suhteellisen hyvin kovettunut, niin kyllä lumi tuo silti oman jarruttavan elementtinsä matkan etenemiselle.

Kuperaksi kovettunut reitti vaatii riittävän suurta nopeutta, jotta pyörällä pysyy pystyssä. Hitaammalla vauhdilla tasapainoilu ajouran keskellä on hankalaa ja reunojen pehmeä lumi imaisee hyvin napakasti köröttelijän penkkaan.

Ei ajeta penkkaan

Pärnävaaran kodalta lähtevän reitin ensimmäisen etapin hieman jyrkemmässä ylämäessä reidet huutavat työntöapua ja loppunousu onkin tehtävä talutellen. Tasaisemmalle maalle päästyä polkemisen keveys alkaa olla tämän fatbikepyöräilijän kuntoa vastaavalla tasolla.

Ensimmäinen mahdollinen taukopaikka Parkin grilli ohitetaan, vielä ei ole tarvetta huoltotoimille.

Alamäissä vauhtia tulee ihan nasevasti, ja tässä saakin kokematon talvipolkua pyöräilevä ohjailla menopeliään kieli keskellä suuta, etteivät penkat pölise. Reitin kapeuden takia ennen huimempaa laskua on syytä varmistaa, että reitti on vapaa, koska jarrutuspito on lähellä olematonta. Suositulla ulkoilupolulla vastaan on tullut nimittäin reippailijoita tasaiseen tahtiin.

Päivän tavoitteena on päästä Heinälammen laavulle, joka on reitin yksi kolmesta paikasta nauttia eväitään ja lämmitellä jäseniään. Lyhyemmän reitin pituus kartan mukaan on 5 kilometriä ja pitemmän reitin pituus 6,5 kilometriä.

Pärnävaarantien alituksen jälkeen lähtevä ylämäki sanelee päivän tavoitteen uusiksi. Jos alkupään pikku ylämäki huudatti reisiä hakemaan apua, tuo nousu hiljentääkin ne sitten lopullisesti. Uudeksi tavoitteeksi on otettava Pienen Heinälammen laavu.

Hiljentävän nousun jälkeen tasamaapyöräily antaa jo armoa ja rullailu maistuu jälleen kirkkaalta ja matka etenee tasaisesti.

Tauko paikalla kuntouttaa

Laavu alkaa lähestyä, ja kartan mukaan luvassa olisi hiukan alamäkeä ja ylämäkeä. Alamäestä aion ottaa kunnon alkuvauhdit tulevaa nousua ajatellen. Mäen päällä odotellessa reitin vapautumista aloitan henkisen tsemppauksen; seuraava mäki on päästävä ylös, pyöräillen.

Pakkasen huurtama tsemppaus jäätyy jo alkumetreille. Pienen Heinälammen laavun ohittava nousu on nimittäin astetta jyrkempi. Vaikka reisissä tuntuu olevan vielä hieman  jerkkua, niin pelkästään pidon takia tämä ylämäki on mahdoton tehtävä. Sähköpyörällä vuoren valloitus voisi onnistua, mutta puurojaloilla ei.

No, mennään jälleen talutellen eteenpäin kohti taukopaikkaa. Laavulta löytyy hiipuva nuotio, joka antaa vielä mukavasti lämpöä. Eväiden pureskelun ja lämmittelyn jälkeen itseluottamus on taas huipussaan, mutta tällä kertaa se on hyvinkin realistinen. Paluureitillä hyvät alamäet ovat nyt huonoja ylämäkiä, joten taluttelua on taas tiedossa. 

Oletettu matka-aika on talvipolulla taistellessa tuplaantunut ja aurinko alkaa siirtyä muille maille.

Hämärän hiipiessä paluumatkan loppuosa on työstettävä teitä pitkin, ihan vaikka vain sillä ajatuksella, että säästetään pelastushenkilöstöä turhan hölmöilyn aiheuttamalta hälytykseltä ja pelastustehtävältä riutuneen pyöräilijän kaivamisella Pärnävaaran pöpeliköstä.

Varaa kunnolla aikaa

Tunne maalissa, Pärnävaaralla, on tietyllä tavalla sanoin kuvaamaton. Syynä sanattomuuteen on tiukemman puoleinen hapetus. Tässä ei ole sanoille tai puheelle sijaa. Puhaltelun jälkeen pystyy onnekseen toteamaan, että kahvio on vielä auki. Lämmin kaakao on nyt todella ansaittu.

Vinkkinä talvipyöräilijöille, joilla ei ole se teräksinen kunto, suosittelen varaamaan kunnolla aikaa ja säähän soveltuvan oikeanlaisen varustelun. Ei kannata lähteä soitellen sotaan. Aika ajoin taluttelu on ainut vaihtoehto, mutta samalla se on myös hitaampi vaihtoehto.

Pakkanen puolestaan ei todellakaan kohtele silkkihansikkain sormia, jos tumput sattuvat olemaan ovat liian ohuet. Myös pakkasta kestävä otsalamppu helpottaa pimeille tunneille venyvää urakkaa.

Eväspaikkoja löytyy matkan varrelta, joten pureskeltavaa kannattaa ottaa mukaan.

Voi olla, että parin päivän palauttelun jälkeen mieli kirkastuu, ja alkuperäinen aikomus ajaa reitti pitemmän kaavan kautta on jopa mahdollinen vielä näillä lumilla.

Jaa:

Facebook