Etsivä nuorisotyö sai avustusta aiempaa vähemmän
Liperin kunta sai valtionavustusta etsivään nuorisotyöhön, mutta tukisumma on hieman aiempaa pienempi.
Itä-Suomen aluehallintovirasto myönsi avustusta 50 000 euroa, jolloin kunnan omavastuuosuudeksi jäi 45 000 euroa. Erityisavustuksen käyttöaika on syyskuun 2024 alusta elokuun 2025 loppuun.
Avustus käytetään kahden etsivän nuorisotyöntekijän palkkauskuluihin. Etsivässä nuorisotyössä tavoitetaan 15–29-vuotiaita nuoria, jotka ovat esimerkiksi jääneet koulutuksen tai työelämän ulkopuolelle.
Toisen etsivän nuorisotyöntekijän aika kohdistetaan täysi-ikäisiin ja toisen alaikäisiin.