Alaikäisten nikotiinituotteiden käyttö näkyy
Pohjois-Karjalassa viime syksynä toteutetussa maakunnallisessa päihdetilannekyselyssä selvisi, että yli 60 prosenttia liperiläisistä vastaajista on havainnut alaikäisten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöä tutkimusta edeltäneen vuoden aikana.
Liperistä kyselyyn osallistui 428 vastaajaa. Kokonaisuudessaan kyselyyn vastasi noin 2600 yli 13-vuotiasta pohjoiskarjalaista.
Liperiläisistä vastaajista 38 prosenttia oli havainnut alaikäisten alkoholin käyttöä sekä reilu viidennes vastaajista oli pelännyt kadulla tai muulla julkisella paikalla kohtaamiaan päihtyneitä henkilöitä.
Liperiläisten vastausten mukaan ehkäisevien toimenpiteiden tulisi kohdentua päihteiden välittämiseen alaikäisille, päihteiden käyttöön koulujen ja oppilaitosten alueella sekä alaikäisten päihteiden käyttöön.
Tärkeimpinä keinoina päihdehaittojen ehkäisemiseksi nähtiin muun muassa turvallinen kasvuympäristö, tiedon lisääminen päihdehaitoista sekä kasvua tukeva varhaiskasvatus ja perusopetus.