Susanna Nevalainen valittiin Siniset Naiset ry:n puheenjohtajaksi
Espoossa syyskokoustaan viettänyt Siniset Naiset ry valitsi järjestönsä puheenjohtajaksi liperiläisen Susanna Nevalaisen.
Sininen tulevaisuus -puolueen puheenjohtaja on rääkkyläläinen Kari Kulmala. Sinisten puoluehallitus ja naisjärjestö ottivat lauantaina yhdessä kantaa kotihoidontuen puolesta, kun opetusministeri Li Andersson (vas.) oli maininnut kotihoidontuen sisaruslisän leikkaamisem televisiohaastattelussa.
– Suomalaisten perheiden oikeus päättää itsenäisesti lastensa hoidosta on perusasia, josta ei voi joustaa. Kotihoidontuki on jo nykyisellään liian matala, ja siksi olemme esittäneet siihen tuntuvaa korotusta. Sisaruslisän leikkaaminen olisi käsittämätön ratkaisu, joka vaikeuttaisi monen lapsiperheen arkea. Päiväkoti ei ole lapselle kotia parempi paikka, ja on väärin, että valtio yrittää puuttua perheiden lastenhoitovalintoihin, jyrähti Sinisten puheenjohtaja Kulmala kannanotossa.
Sinisten Naisten vastavalittu puheenjohtaja Nevalainen totesi, että syntyvyyden ollessa laskussa suunta on täysin väärä.
– Suomessa pitää päinvastoin panostaa lapsiperheiden kattavaan ja monenlaiseen tukemiseen, ei leikata perheenäideiltä ja -isiltä. Kotihoidontuki on jo nykyään täysin riittämätön, ja sitä täytyy tuntuvasti korottaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.