Hyttisen johtamisessa puutteita

Metsähallituksen hallitus on käsittellyt viimein entisen pääjohtajansa liperiläisen Pentti Hyttisen johtamistapaselvitystä.

Hyttinen jätti työnsä vedoten läheisen sairastumiseen. Ajankohta oli elokuun lopulla ennen hallituksen kokousta, jossa johtamisselvitystä olisi käsitelty.

– Selvityksen perusteella entinen pääjohtaja Pentti Hyttinen ei olisi jatkossa nauttinut hallituksen luottamusta, hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen kertoo Metsähallituksen keskiviikkona julkaisemassa tiedotteessa.

– Arvioinnissa tuli esille, että Hyttisen johtamisessa oli merkittäviä puutteita ja kehittämistarpeita. Lisäksi haastatellut kertoivat useista epäasialliseksi koetuista johtamistilanteista, Laitinen jatkaa.

Hyttisen saaman erokorvauksen suuruus on herättänyt julkisuudessa kritiikkiä. Julkisista varoista maksettava summa nousee kaikkiaan yli 200 000 euroon.

Metsähallitus toimittaa maa- ja metsätalousministeriölle ministeri Jari Lepän pyynnöstä selvityksen erokorvauksen perusteista.

Hyttinen aloitti Metsähallituksen pääjohtajana vuonna 2016, jolloin hänen nimityksensä aiheutti myrskyn Keskusta-puolueessa. Ennen tätä Liperin kirkonkylän tuntumassa asuva Hyttinen työskenteli Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana.

Vastaa