Rasivaaraan avustus Minelalta

Rasivaaran Nuorisoseura on saanut Minela Säätiöltä 1500 euron avustuksen. Säätiön tehtävä on nuorten osallisuuden ja kehittymisen tukeminen. Rasivaaran nuorisoseurasta kerrotaan, että jo hakuvaiheessa mielessä oli hankkia perheiden peli-iltoihin tarpeita Rasihoville.

– Ajatuksena on hankkia esimerkiksi pelivälineitä ja palloja, Tommi Sallinen kertoo.

Myös discoihin kaivataan uusia tarvikkeita. Tarpeita kartoitetaan vielä kerholaisilta tarkemmin.

Muutakin toimintaa on mietitty. Pihakalustoa olisi toiveissa parantaa vaikkapa kiipeilytelineellä.

– Se olisi investointina jo yksin enemmän kuin myönnetty avustus, joten siihen rahkeet eivät ehkä vielä kuitenkaan riitä, Sallinen linjaa.

Vastaa