Kausi avattiin niukalla häviöllä
Yllätyksen miehet kohtasivat viitosen sarja-avauksessa KiU:n Kiteeltä. Oli jo tiedossa, että vastaan asettuu laadukas joukkue.
Yllätys pysyi pelisuunnitelmassa varsin hyvin. Tavoitteena oli saada KiU:n pelinrakentelu ja pallohallinta aisoihin. Siinä onnistuttiin varsin hyvin.
Vieraiden keskikentällä pelannut Maru Grönroos johti isännän ottein Kiteen peliä. Yllätyksen keskikentän pelaajat, varsinkin Panu Tuomela ja Pyry Piitulainen ottivat hyvin vastustajan tilan pois ja ensimmäinen puoliaika tasattiin lukemin 1–1. Yllätyksen maalintekijä oli Reima Alsio.
Toisella jaksolla molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. KiU hallitsi hienokseltaan. Maru Grönroos pääsi lataamaan pallon vasempaan alanurkkaan.
Yllätys loi vielä hyviä paikkoja. Kun ottelua oli jäljellä 10 minuuttia, Reima Alsio kaadettiin kuudentoista alueen sisäpuolella. Mutta tuomari ei jostain syytä viheltänyt aivan selvältä vaikuttanutta rangaistuspotkua. Niinpä pisteet matkasivat Kiteelle lukemin 1–2.
Yllätyksen valmennus oli tyytyväinen näkemäänsä. Tämän kaltaisilla otteilla Yllätys ja KiU tulevat olemaan sarjan kärkisijoilla.
Yllätys kokoonpano ottelussa:
Pirhonen Matti (Mv), Pieviläinen Santeri, Aspelund Karri, Vänskä Janne, Tuomela Panu, Alsio Reima, Ratilainen Aki, Lappalainen Aleksi, Martikainen Markus, Piitulainen Pyry, Kukkonen Toni (Kapt), Lemmetyinen Juho, Rissanen Otto, Voutilainen Pasi, Jaskari Joonas ja Kallinen Tomi.
Marko Piitulainen
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.