Kotiseutu-uutiset 50 vuotta
Kotiseutu-uutisten 50-vuotista taivalta juhlittiin perjantaina 9. joulukuuta Liperin koulukeskuksessa. Tuolloin tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun paikallislehden ensimmäinen numero näki päivänvalon.
On perjantai-ilta. Joulukalenterista on saanut ihan luvan kanssa avata yhdeksännen luukun ja Kotiseutu-uutisia lukea 50 vuotta. Syytä juhlaan siis on – olkoonkin, että puolen vuosisadan ikään ennättänyt paikallislehti on kohtalaisen nuori sellainen.
Liperin koulukeskuksen iso sali kylpee tunnelmallisessa valossa. Esiintymislavan takana olevalle tiiliseinälle heijastuu varjokuva ballerinamaisesta mekosta. Mekosta, jonka oravisalolainen taiteilija Auli Partio on tehnyt Kotiseutu-uutisten numeroista.
– Helman viisi kerrosta kuvastavat lehden viittä vuosikymmentä, taiteilija taustoitti toimittaessaan teosta juhlapaikalle.
Juhlasalin tummanruskeita muovipenkkejä kansoittaa ilahduttavan suuri joukko paikallislehden lukijoita. Pikkujoulu- ja muilta kiireiltään kekkereihin on kerinnyt vajaa kolmesataa ihmistä.
– No, mitäpä tässä sitten muuta kun ruvetaan kailottelemaan, tuumaa juhlan juontaja Hannu Virolainen.
Hänen juontajaparinsa Sari Hirvonen ei vastusta ajatusta, vaan pyytää puhujapönttöön päätoimittaja Jari Partasen kailottelemaan tervetulosanoja.
Viisaiden sanojen ja veikeiden sananparsien lausumisen lomassa estradille nousevat Six Machine, Liperin Lavatanssijat sekä Kerttu Puhakka säestäjineen.
Liperiläinen rock-yhtye Six Machine päräyttää ilmoille paikallisaviisin perustamisvuoden suosituimman kipaleen, joka kantaa nimeä Paint It Black. Sukeltaa sitten hieman rauhallisimpiin tunnelmiin, vain palatakseen täydellä ryminällä estradille juhlan lopuksi.
Lavatanssijoiden helmat heilahtelevat ja tanssikengät steppaavat 1970-luvun rytmeissä.
Ylämyllyläinen Kerttu Puhakka puolestaan johdattelee juhlavieraat ensin vuoden 85 eppumaisiin tunnelmiin, sitten matkustajaksi 2000-luvun musiikillisiin pyörteisiin.
Musiikki- ja tanssiesitysten lomassa juontajakaksikko Virolainen-Hirvonen kuljettaa kuulijat läpi Kotiseutu-uutisten historian. Historian, jonka moninaiset vaiheet on juhlaa varten tiivistänyt käsämäläinen Kati Parppei.
Päätoimittaja Partasen ohella puhetta pitävät Kotiseutu-uutisten pitkäaikainen luotsi Tarmo Nenonen sekä Sanomalehtien liittoa edustava Ilona Hannikainen. Mutta ei niin pitkää puhetta, etteikö tanssilattiantapaisellekin juhlassa ehtisi.
Kuvat ottanut Harri Mäenpää ja Jutta Kurki.
Juttu päivitetty pidemmäksi ja kuvia lisätty keskiviikkona 14.12.2016
Kurkista ensimmäisen numeron etusivulle.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.