Kulmala tahtoo liikennevalvontatolppiin väriä
Rääkkyläläinen, poliisitaustainen kansanedustaja Kari Kulmala (ps.) on jättänyt hallitukselle toimenpidealoitteen huomiovärien saamiseksi liikennevalvonnan kameratolppiin. Toimenpidealoitteessa ehdotetaan myös, että jokaisesta kameratolpasta annettaisiin erikseen kuljettajille ennakkovaroitus liikennemerkein ja tiehen tehtävin maalauksin ennen kameran valvonta-alueelle saapumista.
Jokaisen kameratolpan sijainti tulisi Kulmalan mukaan arvioida uudelleen vakuutusyhtiöiden liikenneonnettomuustilastojen perusteella, ja nykyisen pistevalvonnan sijaan kehittää keskinopeuden mittaamista.
– Näillä toimenpiteillä olisi huomattavasti nykyistä parempi ennaltaehkäisevä vaikutus ylinopeuksiin. Norjassa ja useissa EU-maissa, kuten Ruotsissa, tällainen systeemi on jo käytössä, joten meidän ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, Kulmala toteaa.
Tällä hetkellä Suomessa on noin 930 automaattisen liikennevalvonnan kameratolppaa ja tolppiin asennettavia kameroita noin sata. Hallitus on juuri antanut poliisille 1,7 miljoonaa euroa lisärahaa automaattisen liikennevalvonnan kehittämiseksi, ja poliisi on tehnyt päätöksen kuudenkymmenen uuden kameran hankkimisesta.
– Onko kameroiden määrän lisääminen ainoa keino parantaa automaattista liikennevalvontaa? Ymmärrän kyllä, että valtion kassa on pohjaton, mutta pitää muistaa, että valvontakameroiden perimmäinen tarkoitus on kuitenkin liikenneturvallisuuden tuottaminen. Aika monelle jää sellainen mielikuva, että tarkoitus on vain rahastaa ylinopeuksien kustannuksella. Olemmeko me niin paljon huonompia autoilijoita kuin norjalaiset ja ruotsalaiset, että meitä pitää eri tavalla kohdella? Huomiovärit ehkä lisäisivät myös kansalaisten ymmärrystä ja kunnioitusta valvontakameroita kohtaan, Kulmala pohtii.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.