Nyt puhuu kolkattu hoitaja

Rääkkyläläisen palvelukoti Viherpolun pihamaalla kolkattu hoitaja otti yhteyttä Kotiseutu-uutisten toimitukseen ja kertoi mitä muistaa viime viikon maanantain ja tiistain välisenä yönä sattuneesta tapauksesta. Heinävaarassa asuva Mira Leppänen kertoi olleensa tavanomaisella yökierrollaan, siirtymässä rakennuksesta toiseen, kun kuuli ääntä varaston läheisyydestä.
– Kuin miehen puhetta, hän luonnehti.
Leppänen huhuili äänen suuntaan kysellen onko paikalla joku ja onko tällä hätä.
– Seuraava muistikuvani on, että heräsin maasta mahaltani. Tuntui, että pääni halkeaa.
Päänsäryn syyksi paljastui takaraivossa oleva kuhmu.
Yksin yövuorossa ollut Leppänen soitti ensin työkaverilleen ja sitten hätäkeskukseen kertoakseen tapahtuneesta.

Fifty-sixty

Kiteen poliisiasemalta kerrotaan, että kolkkaustapauksen tutkinta on edelleen kesken.
– On ihan fifty-sixty onko kyse kolkkauksesta vai liukastumisesta, Onni Hurskainen toteaa.
Mira Leppänen itse ei usko liukastuneensa.
– Minun pitäisi olla aika akrobaatti, että kaatuisin seisovilta jaloilta ensin takaraivolleni ja löytäisin kuitenkin itseni mahaltani.
– Epikriisissä lukee selvästi, että lyöty tajuttomaksi tylpällä esineellä, Leppänen totesi viitaten sairaalassa tehtyihin tutkimuksiin.
Tapauksen tekee erikoiseksi myös se, että Leppäsen auton ovia oli yritetty vääntää auki kolkkausyönä.
– Autoni oli pysäköity varastorakennuksen lähelle.

Paluu normaaliin

Tapahtuneesta huolimatta Mira Leppänen kertoi, ettei töihin meneminen pelota.
– Ei tätä asiaa voi jäädä liiaksi miettimään. Ja toisaalta, eihän lintukotoa ole enää missään, mitä vain voi sattua.
Seuraavan kolmen viikon ajan Leppänen ahkeroi Viherpolulla vain päivävuorossa.
Heti kolkkaustapauksen jälkeen Viherpolulla työskenteli öiseen aikaan kaksi hoitajaa. Nyt palvelukodissa on kuitenkin palattu normaaliin käytäntöön.
– Työvuorossa on yksi yökkö kerrallaan, palvelukodin johtaja Satu Melkko totesi.

Kommentit

  1. Avatar Kirjoittanut Hoitaja

Vastaa