Kukkien asiantuntija palkittiin
Karjalanruusu palkittiin vuoden 2015 rääkkyläläisenä yrityksenä.
Markku Halosen luotsaama Karjalanruusu tunnetaan ympäri maakuntaa sesonkikukistaan. Haapasalmella toimipistettään pitävä puutarha tuo väriä koteihin ympäri vuoden; kesäiset puutarhakukat vaihtuvat syksyn tullen leikko- ja kuivakukkiin, nyt parhaillaan menossa on yksi vuoden kiireisimmistä sesongeista, joulukukkien aika.
Karjalanruusu palkittiin Keski-Karjalan yrittäjäjuhlassa lauantaina.
Yksi palkitsemisperusteista oli Halosen Rääkkylälle tuoma maine, sillä yrityksen syksyinen Kukkakuhhaus-tapahtuma on noussut pitäjän suurimpien tapahtumien joukkoon. Kävijämäärä on ollut nousujohdanteinen, tämän vuoden elokuussa muun muassa astereiden ja olkikukkien väriloistoa kävi ihastelemassa yli 1200 kävijää.
– Kyllähän se painoi valinnassa paljon, että Kukkakuhhaus on tuonut paikkakunnalle paljon tunnettavuutta. Markku on sellainen tasainen puurtaja, joka on luonut uudentyylisen puutarhan eri sesonkeineen, Rääkkylän yrittäjien puheenjohtaja Tero Harinen selvensi.
Jatkuvaa kehitystä
Halonen on mielissään saamastaan tunnustuksesta, josta hän jakaa kunniaa auliisti muillekin pienyrittäjille.
– Kyllä tämä on kannustus meille kaikille pienemmille ruohojuuritason yrittäjille, Halonen toteaa vaatimattomana.
Halonen avaa huomenna tiistaina pop up-myymälänsä Rääkkylään, kuten on tapahtunut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Uutta tämän joulun odotuksessa ovat sivuliikkeet myös Lieksassa ja Joensuun Taitokortteliin.
– Yrittää pitää aina jotain uutta, sillä eihän sitä tiedä kuin kokeilemalla, mikä kannattaa, Halonen toteaa toiveikkaana.
Lue lisää vuoden yrityksestä 3.joulukuuta ilmestyvästä Kotiseutu-uutisista.