Lehmän korva kertoi tulevasta vuodesta

Historioitsija ja tietokirjailija Heikki Tarma ryhtyi kolme vuotta sitten liperiläiseksi. Honkalammen rantamaisemissa syntyy tekstiä paitsi Joensuun paikallishistoriasta, myös kansanperinteestä.

Monet vuodenkiertoa koskevista kansanuskomuksista liittyvät uuden vuoden kaltaisiin taitekohtiin.

– Uutena vuotena katsottiin enteitä, jotka liittyvät tulevan vuoden säähän, puolisoon ja kuolemaan. Uudenvuodenyön sää oli erityisen tärkeä. Jos taivas oli tähtikirkas, oli vuodesta tulossa hyvä. Pilvinen yö taas enteili kuolemaa ja tauteja, Tarma kertoo.

– Hyvää vuotta tiesi myös se, jos lumet olivat karisseet puista uudenvuodenpäivään mennessä.

Puolisoon liittyviä ennusmerkkejä haettiin muun muassa heittämällä olkia kohti kattoa.

– Niiden putoamissuunnasta pääteltiin muun muassa ajankohtaa, jolloin kosija ilmaantuu näköpiiriin. Juhannuksen tapaan myös uutena vuotena saatettiin kurkistaa lähteeseen ja toivoa, että tuleva puoliso ilmestyisi selän taakse.

Uusi vuosi on uudehko juhla

Tarma toteaa, että tulevan vuoden olosuhteet ovat kiinnostaneet erityisesti maatalousyhteiskunnassa eläviä. Leipä on ollut kirjaimellisesti säistä kiinni ja epävarmuus koko ajan läsnä.

– Liperiläiset ovat olleet ahkeria ennustajia. Jos uudenvuodenyönä kuunteli mustan lehmän korvaa, sieltä kuului ääniä, joista saattoi päätellä tulevan vuoden tapahtumia. Avannosta kuuluva helinä puolestaan lupasi onnea.

Kyse ei ollut pelkistä ennusmerkeistä. Käytännöllisten liperiläisten mielestä omilla vuodenvaihteen toimillaan saattoi vaikuttaa arjen sujumiseen.

– Sanottiin, että jos uutena vuotena toruu lapsia, heitä saa torua koko vuoden. Ja jos saunassa puhuu uudenvuodenaattona, kesällä lentävät kärpäset suuhun, naurahtaa Tarma.

Erikoiselta tavalta turvata tulevan vuoden onnea kuulostaa niin ikään Liperistä muistiin merkitty toiminta.

– Menestystä tulevalle vuodelle toi, kun istui saunan lauteilla mustilla lammastaljoilla veitsi hampaissa.

Nykyisin suosituin ennustamisen muoto on uuden vuoden tinojen valaminen. Se on kuitenkin perinteenä varsin nuorta perua.

– Se on tullut Itä-Suomeen lännestä.

Aika on muutenkin muokannut ja sekoittanut perinteitä. Nykyihmisen mielestä uusi vuosi on taitekohta, jolloin vanha vuosi loppuu ja uusi vuodenkierto alkaa.

– Uusi vuosi on kuitenkin juhlana melko nuori ja keinotekoinen. Se vakiintui nykyiselle paikalleen vasta 1500-luvulla. Paljon tärkeämpi rooli taitekohtana oli maatalousyhteiskunnassa syksyn ”jakopäivillä”. Silloin satokausi päättyi ja uusi alkoi. Samalla piiat ja rengit pitivät vapaansa ja saattoivat vaihtaa työpaikkaa.

Uuni kuumaksi loppiaisena

Loppiainen päättää kristillisen joulujuhlinnan, mutta kansanuskomusten osalta se ei ole ollut kovin tärkeä käännekohta. Myös silloin saatettiin kuitenkin tarkkailla säähän liittyviä merkkejä.

– Jos loppiaisena oli hyvä sää, samanlaista saattoi odottaa koko vuodeksi. Jos oli suojasää, kelirikko oli luvassa yhdeksän viikon päästä. Niin ikään sanottiin, että loppiaisena on satanut puolet talven lumesta, Tarma summaa ja lisää, että menestymisensä eteen saattoi tehdä jotakin myös loppiaisena.

– Kun uunia lämmitti koko päivän aamuvarhaisesta iltamyöhään, toi se onnea tulevalle vuodelle.

Eroja länsi- ja itäsuomalaisessa kulttuurissa on ollut myös nuutinpäivän eli tammikuun 13. päivän osalta. Sitä ei ole idässä vietetty.

– Esimerkiksi kiertävien nuuttipukkien perinne on ollut täällä tyystin vieras.

Tietoja kansanuskomuksista löytyy paitsi kirjallisuudesta, myös maatalouskalentereista. Tarma tietää kertoa, että vielä 1800-luvulla jokaisen päivän kohdalle oli merkitty jokin ennusmerkki.

– Niillä oli ihmisille paljon suurempi merkitys kuin viikonpäivillä sinänsä. Suomalainen almanakantekijä oli 1700-luvulla ilmoittanut, ettei usko moiseen humpuukiin ja jättänyt ennustukset pois. Mutta eihän kalenteri ollut kaupaksi mennyt ilman niitä.

Heikki Tarma on itsekin leikkimielellä seuraillut säähän liittyvien kansanuskomusten paikkansapitävyyttä.

– Kyllä ne jossain määrin tuntuvat pitävän paikkansa. Jonkinlaista perää niissä saattaa olla, hän hymyilee.