Pakarinen palkittiin valmentajaurastaan

Pauli Pakarinen palkittiin elämänura-palkinnolla Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n järjestämässä Sporttigaalassa. Kuva: Annika Sinivuori

– Kun itsellä ei ollut nuorena valmentajaa, niin yritin sitten aikuisena antaa toisille apua, tokaisee Pokalin elämänura-palkinnon vastaanottanut Pauli Pakarinen.

Liperin Roukalahdella syntynyt Pauli Pakarinen on valmentanut yleisurheilijoita peräti kuudella, jos ei jopa seitsemälläkin eri vuosikymmenellä. Nestorin valmennettavat ovat saavuttaneet tuona aikana yli 200 SM-tason mitalia.

– Itse olin korkeushyppääjä, mutta kaikkia muita paitsi kävelyä ja moukariheittoa on tullut yleisurheilulajeista opetettua.

Ja korkeushyppääjä hän olikin. Laji oli 50-luvulla Roukalahden Kivekkäiden paraatilajeja – Paulin lisäksi siinä kisaili muun muassa Osmo-veli. Paulin ennätys 187 oli jo lähellä valtakunnallista kärkeä.

– Itse valmensin silloin itseäni ja vähän toisia poikiakin yritin ohjailla. Tekniikoita katsoin valokuvista ja kilpailuissa kierrettiin katsomassa toisten tekemistä.

Tuohon aikaan ”lähin” sisäharjoittelupaikka oli Joensuun lyseolla, jonne hiihdettiin Pyhäselän jäitä pitkin.

– Kivekkäiden talolla saattoi vähän nostella puntteja, mutta muuten piti itse miettiä harjoitussysteemejä. Navetan ylisillä hypättiin korkeutta heinäkasaan, 50-luvun Kivekkäiden sihteerinä ollut Pakarinen muistelee.

Suorituspaikat olivat samoin alkeellisia.
– Multa- ja savimaasta ponnistettiin hiekkakasaan.

Melkein maailmanennätys

Pakarisen oma ura katkesi opiskeluun, kun harjoittelulle ei jäänyt aikaa ja motivaatiota potkinut valmentaja puuttui. Opettajaksi valmistuminen vei hänet Joensuuhun Katajan valmentajaksi ja toimijaksi.

– Olisin valmentanut pidempäänkin Liperissä, jos olisin saanut hakemani paikan kirkonkylän kansakoululta. Työn perässä kuitenkin piti muuttaa kaupunkiin.

Liperiläisiä Pakarinen kuitenkin opasti lajien saloihin samalla kun hän käynnisteli lasten yleisurheilukoulutoimintaa Joensuussa. Tunnetuin Pakarisen valmentamista liperiläisurheilijoista on Pirjo Vihonen, nykyinen Ståhlberg, joka juoksi vuonna 1973 parin sekunnin päähän silloisesta 3 000 metrin maailmanennätyksestä. SM-mitaleja Vihonen juoksi toista kymmentä.

– Vahinko, että Pirjon ura sattui kymmenen vuotta liian aikaisin. Naisten lajivalikoimassa ei nimittäin tuolloin vielä ollut pitkiä matkoja. Niillä uskomattoman hyvillä ominaisuuksilla hän olisi nimittäin ollut maailman tasoa.

Muista liperiläislupauksista hän muistaa muun muassa Henna Hirvosen Mattisenlahdesta, muuan Makkosen Vaiviosta, Laukkasen Timon ja taisipa Ainolan Arikin harjoituksissa käydä.

– Hannele Asikaisesta piti tulla huikea moniottelija, mutta pesäpallo veikin hänet.

Viimeisiä valmennushommiaan 79-vuotias Pakarinen on tehnyt vielä viime vuosinakin. Ahkeraksi penkkiurheilijaksikin hän tunnustautuu.

– Päivittäin teen kuuden kilometrin juoksu- tai kävelylenkin. Omaa tahtia kylläkin, ikä opettaa hiljentämään tahtia, Joensuun Marjalassa asuva Pauli naurahtaa.

Vastaa