Järvi antaa elannon, mutta kuinka kauan?

Kun aurinko kimaltaa järvenselällä kuulaana kevätpäivänä, voi kalastaminen monesta tuntua houkuttelevalta uravalinnalta. Ville Käyhkö, 30, oppi perinteisen ammatin isältään, joka aikanaan viritteli verkkojaan samoilla vesillä Liperin tuntumassa.

– Pojasta asti olen kalastanut kaikella mahdollisella. Isän kanssa käytettiin katiskaa, verkkoa, paulettia. Vain troolia ei ole tullut kokeiltua. Tänä päivänä keskityn verkkoihin, ja järvestä nousee etupäässä luukalaa, Käyhkö kertoo.

Kalastajien joukko harvenee

Ammattikalastajaksi Käyhkö ryhtyi kahdeksan vuotta sitten perittyään isältään rantatilan Rönkönvaarasta. Luonnon läheisyys houkutteli, ja omaehtoinen työskentely viehätti.

– Ei ammatikseen kalastavia tässä lähistöllä kovin montaa enää ole. Keski-ikäkin alkaa kalastajien keskuudessa olla melko korkea. Kovaa ruumiillista työtä tämä on. Se ei välttämättä houkuttele nuoria, jos nyt ei vanhojakaan, Käyhkö pohtii.

Talvella työpäivä alkaa hyvissä ajoin ennen auringon nousua. Verkot heitetään moottorikelkan kyytiin, ja kalaa nostetaan niin kauan kuin valoa riittää.

– Yleensä olen saanut verkot selviteltyä ja kalat pakattua viiteen mennessä iltapäivällä. Sen jälkeen toimitan ne Liperin kirkonkylälle Hannu Malisen jalostamolle fileroitavaksi. Ennen ajoin kalat joka ilta Savonlinnaan. Kun seuraavana aamuna edessä on sama urakka, ei vapaa-ajalle jää paljoa tilaa.

Kun kalaa tulee, on sitä jaksettava nostaa. Erityisesti kuhaa on Liperin vesillä paljon.

– Tosin ei kaupan kassalla myytävästä 30 euron kuhafileestä kalastajan osuus ole aivan samaa luokkaa, Käyhkö naurahtaa.

Poikkeuksellisen heikko talvi

Uransa kohokohtia Käyhkön ei tarvitse kauaa miettiä.

– Iso saalis on aina yhtä mukava yllätys. Muistot niistä auttavat jaksamaan silloinkin, kun itse jaksaa syödä päivän työn tulokset, Käyhkö kertoo.

Kuluva talvi on hänen mukaansa ollut poikkeuksellisen heikko. Syitä ovat todennäköisesti veden korkeus ja virtaus.

– Kalalla on tilaa uida, ja verkot ovat kireällä. Runsas kausittainen vaihtelu on kuitenkin osa alaa. Loppujen lopuksi muistiin jäävät ne päivät, kun kaikki laatikot täyttyvät.

Järvien kalatilanteen Käyhkö uskoo säilyvän ja jopa paranevan tulevaisuudessa. Elinkeinon kuihtuminen ja taidon katoaminen myös Liperin alueella on sääli.

– Eihän se monia houkuttele lähteä aamulla jäälle, kun pakkasta on 30 astetta. Puhumattakaan syksystä, kun tuulta on toistakymmentä metriä sekunnissa. Tuotto kertyy pitkistä päivistä, ja kotiin jäädään vain pahimmilla myrskyillä.

Suojelu hankaloittaa ammattia

Yksi ammattikalastamisen suurimmista ongelmista on saimaannorpan suojelu. Verkkokalastuksen täydellinen kieltäminen useiksi kuukausiksi estää ammatin ympärivuotisen harjoittamisen.

Jos kieltokuukausia lisätään järvilohen suojelemiseksi, voi se Käyhkön mukaan tarkoittaa sisävesikalastamisen loppumista elinkeinona.

– Lajien suojelussa ei ole mitään väärää. Ammattikalastajien verkkoihin ei tietääkseni ole kuitenkaan hukkunut yhtään saimaannorppaa. Isompi riski ovat kokemattomat kalamiehet, jotka monesti laskevat pyydyksensä norppien käyttämiin vesiin, Käyhkö toteaa.

Rahan takia järvilohta, saati norppaa, on hänen mukaansa turha pyydystää.

– Kun kalatiskiltä saa kilon merilohta alle kymmenellä eurolla, voi jokainen laskea, paljonko sitä kannattaa täältä kalastaa, Käyhkö kertoo.

Ammattikalastusta voitaisiin hänen mukaansa elvyttää esimerkiksi keventämällä ensimmäisenä vuonna verotusta.

– Aloittaminen vaatii pääomaa, niin kuin kaikessa yrittämisessä. Myös Liperiä ympäröivät vedet on jaettu useisiin kalastusalueisiin eli osakuntiin. Kalastuslupien saaminen eri alueilta voi olla vaikeaa.

Ongelmista huolimatta Käyhkö suhtautuu työhönsä yhä harrusteksena. Pilkkikisoihin hän ei ole viime vuosina ehtinyt, mutta kesällä aikaa jää myös virvelöimiselle.

– Päivät kuluvat luonnossa, ja kotipihasta työpaikalle on lyhyt matka. Kun kalaa tulee, tuntuvat hommat kevyiltä, Käyhkö kertoo.