Vihreissä ja märkäpuvussa

Liperiläislähtöinen Juuso Karttunen pääsee melomaan lähes ammattimaisesti suorittaessaan asepalvelusta Hämeen rykmentin urheilukoulussa.

Harva armeijan vihreisiin sonnustautuva nuori mies on superinnoissaan. Freestylemeloja Juuso Karttunen odottaa lokakuussa alkaneelta vuoden komennukselta todella paljon.

– Nyt en voi vuoteen käydä töissä, vaan minut komennetaan urheilemaan, liperiläislähtöinen 20-vuotias nuori mies tokaisee.

Hämeen rykmentin urheilukoulu Lahdessa on ikäluokkansa parhaiden urheilijoiden varusmiespalvelupaikka. Vuoden palvelusajan suunnitelmaan mahtuu yli 1 000 tuntia urheiluvalmennusta. Sen tavoitteena on, että urheilu-ura jatkuisi nousujohteisena myös varusmiespalveluksen aikana.

– Saamme runsaasti valmennustukea ja koulutusta esimerkiksi ravitsemuksesta.

Perinteisestihän freestylemelojat temppuilevat koskissa ja sieltä mennään ”mäkkäriin” syömään, Karttunen naurahtaa.


Maakunnan ainoa

Lokakuussa palveluksensa Lahdessa aloitti yhteensä 75 urheilijanuorta. Karttunen on koko joukon ainoa pohjoiskarjalainen.

– Meitä freestylemelojia on vain kaksi. Koko porukalla on samat päivät varattuina leireille ja sotilaspalvelukseen.

Lisäksi urheilijalla on vuoden aikana käytettävissään 100 urheilukomennusvuorokautta kilpailu- ja valmennustoimintaan.

– Ne ovat niitä keltaisia päiviä, jolloin olemme urheilukomennuksella. Meillä on käytettävissä hyvät liikuntapaikat, kuten telinevoimistelusali. Uimahalliin emme oikein pääse kajakeilla harjoittelemaan.

Esimerkiksi ulkomaanleirit ovat mahdollisia. Suunnitelmissa on, että freestylemelojat lähtevät maaliskuussa Ugandaan, etelän lämpöön.

Tokihan koulutukseen kuuluu myös sotilaskoulutusta. Kesälajien urheilijat aloittavat palveluksensa lokakuussa, jolloin kilpailukausi on ohi ja paras aika keskittyä sotilaskoulutukseen, jota onkin eniten näin alkuvaiheessa.

– Peruskoulutuskaudella tehdään jokaisen urheilijan vuosisuunnitelma – suunnitellaan yhteinen sävel harjoittelun, kilpailun ja asepalveluksen välille.

Toisilta urheilijoilta saa vinkkejä ja ideoita.

– Erityisesti saamme vinkkejä ratamelojilta, joilla valmennus on toista luokkaa kuin meillä. Eroamme siitä, että meidän lajissamme ei ole niinkään kyse kestävyydestä vaan räjähtävyydestä.

Matkat omasta pussista

Armeija-aika antaa siis urheilijalle paljon eväitä – rahallista tukea ei irtoa.

– Päiväraha on se 4,90 euroa ja omalla kustannuksella on koskille lähdettävä.

Lähialueella saamme armeijan auton, mutta ulkomaanmatkat täytyy itse maksaa.

Vaikka kunto siis armeija-aikana kasvaa, itsensä toteuttaminen kilpailuissa vaatii pesämunaa sekä sponsoreiden houkuttelua.

– Meidän laji muistuttaa lumilautailua – lajin tunnetuksi tekeminen ja oman nimen esille saaminen on tärkeää. Hienojen videoiden tekeminen onkin nykyisin tärkeää, Karttunen kertoo.

Karttusen kaveriporukka kokeili huippuvideon tekemistä kesällä Norjan koskissa. Pojut Norjassa -video on saanut runsaasti huomiota – hurjia kuohuja ja seassa jossain vilahtelee kajakki.

– Tämähän on näyttävä laji, joka on nautittavaa katseltavaa kaikille. Menestyminen kilpailuissa ei ole tänä päivänä niinkään tärkeää vaan se, että sinut tunnetaan upeista tempuistasi.

Ensi kauden päätavoitteena on syyskuussa järjestettävät freestylemelonnan MM-kilpailut. Niitä varten täytyy läpäistä Suomen karsinnat ja hankkia reissurahat.

– Suunnittelemme ensi kesäksi taas näytöksiä Liperiinkin, maajoukkuemeloja Karttunen paljastaa.

Freestyle-koskimelonta on räjähtävä akrobaatiinen laji, jossa temppuillaan kosken virtauksien avulla. Käytössä on lyhyt kajakki. Voidaan kisata temppupisteiden sijaan pelkästään nopeudesta tai meloa porukalla jameissa.

Vastaa