Tulvametsän taattu tulevaisuus

Rehevä tulvametsä Tutjun saaristossa on tänä kesänä nimensä veroinen. Kumisaappaan varret riittävät juuri ja juuri kastumatta kahlaamiseen. Lassi Matilaisen ja Hanna Araja-Matilaisen omistama saarenpala on paitsi lintujen paratiisi, myös yksi Liperin yksityisistä luonnonsuojelualueista.

– Täällä on tulvametsän lisäksi metsäluhtaa ja mäntyvaltaista rantametsää, kuvailee Lassi Matilainen noin kolmen hehtaarin kokoista aluetta.

Pariskunta tarjosi metsäaluettaan valtakunnalliseen METSO-suojeluohjelmaan vuonna 2010.

– Seuraavana kesänä alueen luontoarvot käytiin tarkastamassa. Hyväksymisen jälkeen saimme tarjouksen korvauksesta. Kaikkiaan prosessi kesti noin vuoden, Matilainen selvittää.

METSO-ohjelman tavoitteena on turvata metsien monimuotoisuutta. Sen kautta yksityiset metsänomistajat voivat tarjota alueita suojeltavaksi. Mikäli alue hyväksytään mukaan ohjelmaan, sen rauhoittamisesta maksetaan maanomistajalle verovapaa korvaus.

– Se lasketaan yleensä puuston arvon mukaan, toteaa Matilainen.

Ohjelman takaa löytyy laaja joukko viranomaisia. Mukana ovat muun muassa ELY-keskukset, Metsähallitus sekä metsäkeskukset.

– Arvostan erityisesti sitä, ettei mitään sanella ylhäältä päin. Päätösvalta on metsänomistajilla, Matilainen kehuu.

Näkökulmat yhdistyivät

Heinolasta kotoisin oleva Hanna Araja-Matilainen on koulutukseltaan biologi. Lassi Matilainen on paljasjalkainen tutjunniemeläinen, joka on lapsesta asti ollut mukana hoitamassa kotitilan metsiä. Pariskunta kertookin käyneensä vuosien mittaan kiintoisia keskusteluja metsäasioista.

– Ajan myötä näkökulmamme ovat lähentyneet toisiaan, Araja-Matilainen hymyilee.

– Asioita ei enää ajattele niin mustavalkoisesti, myöntää Matilainen.

Päätös METSO-ohjelmaan liittymisestä oli helppo tehdä.

– Veden korkeus vaihtelee niin paljon, ettei alueesta oikein ole talousmetsäksi. On myös mukava ajatella, että tällainen paikka säilyy jälkipolville, Lassi Matilainen toteaa.

Yksityisten suojelualueiden rajoitukset neuvotellaan tapauskohtaisesti. Esimerkiksi Matilaisen perhe sai luvan rakentaa laavun, vaikka pääsääntöisesti pysyvien rakennusten ja rakennelmien pystytys on kielletty. Laavu päädyttiin kuitenkin pystyttämään yhdessä rajanaapurin kanssa tämän maille.

– Se on hyvä tukikohta saarikäynneille. Suojelualuetta ympäröivät talousmetsät ja taimikot, joita on käytävä hoitamassa, Matilainen kertoo.

Monenlaisia kohteita

Pohjoiskarjalaiset metsänomistajat ovat ottaneet suojelumahdollisuuden hyvin vastaan. METSO-ohjelma alkoi vuonna 2008, minkä jälkeen metsää on tarjottu ahkerasti mukaan. Esimerkiksi viime vuonna maakunnassa tehtiin 52 päätöstä yksityisistä suojelualueista. Uusien alueiden yhteispinta-ala on 344 hehtaaria.

– Muita vaihtoehtoja ovat metsän myynti valtiolle suojelutarkoituksiin sekä määräaikainen suojelusopimus, kertoo suojelubiologi Maaret Väänänen Metsähallituksesta.

Liperissä yksityisiä suojelualueita on tiedossa 42 ja Rääkkylässä saman verran. Liperin hehtaarimäärä on 494 ja Rääkkylän peräti 924.

– Hehtaariluvut ovat suuria, koska mukana on arvokkaita lintuvesiä. Käytännössä monet alueet ovat vain muutaman hehtaarin kokoisia, Väänänen valottaa ja lisää, että tilanne elää koko ajan.

– Uusia hakemuksia voi olla parhaillaankin vireillä.

METSO-ohjelmaan voi tarjota varsin monenlaisia alueita. Yleensä tavoitteena on luonnontilaisuus, mutta vaatimus ei ole ehdoton. Usein riittää, ettei hoitotoimia ole tehty aivan äskettäin.

– Erityisesti lehtoja on tarjolla vähän, koska ihmiset ovat kautta aikojen tunnistaneet hyvän viljelymaan. Niinpä esimerkiksi istutuskuuset eivät välttämättä estä lehdon hyväksymistä ohjelmaan, kuvailee Väänänen.

Jos metsänomistaja alkaa puntaroida mahdollisuutta suojella arvokkaaksi kokemansa alueen, Väänänen neuvoo ottamaan heti alkuvaiheessa yhteyttä METSO-yhdyshenkilöön. Heitä löytyy niin ELY-keskuksista, metsäkeskuksista kuin metsänhoitoyhdistyksistäkin.

– Maanomistajalle esitellään eri vaihtoehdot, mutta valinta on lopulta hänen, suojelubiologi tähdentää.